Heikinheimo: Korkeakoulutus ratkaisee vain osan Suomen osaamisvajeesta

09.10.2017

Suomessa valmistellaan opetus- ja kulttuuriministeriön johtamana korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota vuodelle 2030. Tavoitteena on saada joka toiselle nuorelle korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä. EK on ollut prosessissa mukana yhtenä sidosryhmänä tuoden yritysten ääntä valmisteluun.

EK:n koulutusjohtaja Riikka Heikinheimon mukaan vision yksi kiinnostavimmista esityksistä liittyy tavoitteeseen nostaa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus peräti 50 prosenttiin ikäluokasta. 

Ajatus on Heikinheimon mukaan ymmärrettävä ja EK tukee vahvasti sitä, että osaamistasoa on kasvatettava. Korkeakoulutavoitetta tulisi kuitenkin pohtia kahdesta näkökulmasta:

- Ensinnäkään korkeakoulutettujen määrä ei saa korvata laatua. Toisekseen osaamisen tasoa täytyy nostaa kaikilla koulutuksen tasoilla, varhaiskasvatuksesta alkaen ja myös ammatillista koulutusta painottaen, Heikinheimo toteaa.

Heikinheimon mukaan osaamistason nousu ei hoidu pelkästään sillä, että mahdollisimman moni suorittaa korkeakoulututkinnon.  Jos osuutta halutaan lisätä, helpoin tapa olisi pikemminkin jouduttaa valmistumista. 

- Esimerkiksi matematiikka yliopistossa opiskelevista vain 46 % valmistuu kahdeksassa vuodessa! Samalla tiedämme, että yrityksillä on matematiikan osaamisesta kasvava pula.

Jos halutaan avata kokonaan uusia aloituspaikkoja, tulisi ne Heikinheimon mukaan kohdentaa aloille, joilla työelämä vetää. Kun puhutaan tulevaisuuden työvoima- ja osaamistarpeista, on työnantajayritysten näkemyksiä tärkeä kuulla.

Heikinheimon mukaan koulutuksen kehittäminen on pitkäjänteistä työtä ja nyt käsillä ovat kauaskantoiset valinnat, jotka vaikuttavat koko suomalaisen yhteiskunnan elinvoimaisuuteen ja pärjäämiseen. 

EK: Riikka Heikinheimo bloggaa
Lue myös Mirja Hannulan blogi Ammatillinen koulutus on näytön paikassa