Hae stipendiä esimerkilliselle maahanmuuttajaopiskelijalle

03.09.2020

Vuodesta 2016 lähtien AMKE on palkinnut vuosittain esimerkillisiä maahanmuuttajaopiskelijoita ja myöntänyt apurahoja maahanmuuttajakouluttajille. Stipendeitä on myönnetty yhteensä 29 kappaletta,  apurahoja on myönnetty neljä. Stipendin suuruus on ollut 500€ ja apurahan suuruus 2.000€ 

Stipendirahasto perustettiin vuonna 2015 AMKE International Oy:n toiminnan päätyttyä. Stipendirahaston asiantuntijaraadiksi nimettiin AMKE International Oy:n hallituksessa toimineet Marja Suomaa, Kaarina Suonperä ja Petri Sotarauta.

- Vuodesta toiseen hakemuksista on ilmennyt niin ammatillisen kuin kotoutumiskoulutuksenkin merkittävä rooli maahanmuuttajien osaamisen kehittymisessä, Marja Suomaa toteaa.

Palkitut opiskelijat ovat tulleet hyvin eri puolilta maailmaa, erilaisista taustoista ja kouluttautuvat erilaisiin ammatteihin. 

- Olemme halunneet nostaa näkyville näitä upeita tarinoita, joissa menestyksen eteen on tehty todella paljon töitä ja motivaatio on ollut korkealla, kertoo stipendiraadin sihteerinä toimiva Hanna-Mari Bennick AMKEsta.

Stipendirahastosta viimeiset stipendit jakoon

Syksyllä 2020 myönnetään kuusi kappaletta stipendejä esimerkillisille maahanmuuttajaopiskelijoille. Nämä ovat stipendirahastosta viimeiset myönnettävät stipendit.

Stipendin saajaa voi ehdottaa AMKE ry:n jäsenistöön kuuluva koulutuksen järjestäjä. Stipendin saaja voi olla kotoutumiskoulutuksen tai ammatillisen koulutuksen puolelta ja esityksen tulee olla hyvin perusteltu. Stipendit jaetaan marraskuussa. Stipendin suuruus on 500€ .

Stipendin kriteerit

Kaikissa valinnoissa painotetaan erityisesti kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta Suomessa ja ammatillisessa koulutuksessa sekä menestystä kotoutumiskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Kotoutumiskoulutuksessa painotetaan lisäksi kielitaitoa ja sen kehittymistä sekä motivaatiota ja sitoutumista opiskeluun.

Ammatillisessa koulutuksessa painotetaan lisäksi ammattiosaamisen kehittymistä, motivaatiota ja sitoutumista opiskeluun.

Esitykseen tarvittavat tiedot:
•    koulutuksen järjestäjän edustajan yhteystiedot
•    stipendin tai apurahan saaja ja yhteystiedot
•    perustelut hakemukselle
•    stipendin perustelut 

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse koulutuksen järjestäjän toimesta osoitteeseen: stipendi@amke.fi. Esityksen tulee olla perillä perjantaina 2.10. klo 16:00 mennessä.

Valinnan stipendien saajista tekee AMKE ry:n hallitus asiantuntijaraadin esityksestä. Stipendien jakamisen aika ja paikka ilmoitetaan valituille erikseen.

Stipendirahaston tausta

Stipendirahasto perustettiin vuonna 2015 AMKE International Oy:n toiminnan päätyttyä yhtiökokouksen päätöksellä. Stipendirahastolla tuetaan maahanmuuttajien ammatillisen osaamisen kehittymistä ja heidän kotoutumistaan. Rahaston tavoitteena on edistää kansainvälisyyttä, suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta Suomessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Stipendien ja apurahojen jakamisen suorittaa Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.

AMKE International Oy:n toimialana oli työelämän ja aikuiskoulutuksen kansainvälistymistä tukeva, palveleva ja kehittävä toiminta sekä monikulttuurisen työelämän, työperusteisen maahanmuuton ja maahanmuuttajien työllistymisen edistäminen.

Tutustu aiemmin palkittuihin:

2016 / 10 stipendiä ja 1 apuraha

2017 / 8 stipendiä ja 1 apuraha

2018 / 6 stipendiä ja 1 apuraha

2019 / 5 stipendiä ja 1 apuraha