Ensi viikolla juhlitaan 47000 valmistuvaa ammattiosaajaa

20.05.2020

Opetushallituksen arvion mukaan ammatillisen tutkinnon on kevätlukukauden aikana suorittanut 47 000 ammattiosaajaa. Peruskoulun päättötodistuksen saa 59 000 oppilasta ja valkolakin päähänsä painaa tänä keväänä runsaat 25000 ylioppilasta.

Ammattiin valmistuvista noin 34000 suorittaa ammatillisen perustutkinnon ja 13000 ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. Oppisopimuskoulutuksena tutkinnon suorittaa noin 5500 opiskelijaa. 

Opetushallitus arvioi ammatillisen tutkinnon suorittavien määrän laskeneen 5–8 prosenttia edellisvuodesta, jolloin noin 50 000 opiskelijaa suoritti ammatillisen tutkinnon.  

- Syynä laskuun on opiskelijamäärän pienentyminen, mutta myös koronakriisi on voinut vaikeuttaa muun muassa näyttöjen suorittamista, todetaan Opetushallituksen tiedotteessa. 

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE selvittää parhaillaan koronan vaikutuksia ammatilliseen koulutukseen. Selvitys julkaistaan kesäkuun alussa. 

AMKE onnittelee lämpimästi kaikkia eri koulutusasteilta valmistuvia nuoria ja aikuisopiskelijoita. Iloa ja toivoa kesään! 

Lähde: Opetushallitus