Edunvalvonnasta uudistamiseen

05.05.2017

- Edunvalvonta vaihtuu yhteiseen ponnistukseen koulutuksen uudistamiseksi, kunhan uusi laki ammatillisesta koulutuksesta saadaan kesällä eduskunnasta, toteaa AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen Opettaja-lehden kolumnissaan.

- Laki on alku kehittämiselle, jota jokainen ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevä tekee.

Lempisen mukaan lain myötä myös etujärjestöjen työ tulee muuttumaan. Vaikuttamistyössä ykkösasemaan nousee koulutustarjonnan uudistumisen varmistaminen ja samalla tiukasti vain omien jäsenten etujen ajamisen aika on ohi.

- Meidän on yhdessä edistettävä muutosta valtakunnallisesti ja paikallisesti, Lempinen kirjoittaa.

Uusi rahoitusmalli vaatii uudenlaisia tuloksia ja niiden saavuttamisen pitäisi olla henkilöstön ja koulutuksen järjestäjien yhteinen etu.

- Nykytilan säilyttäjät ovat enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Vielä tänään koulutuksen rahoitus perustuu opiskelijamäärään. Jatkossa rahoitukseen vaikuttavat nykyistä enemmän opiskelijoiden suoritukset ja työllistyminen tai jatko-opintoihin siirtyminen opintojen jälkeen.

Reformin suurin ongelma on samanaikainen rahoituksen leikkaaminen: vähemmällä on saatava aikaan enemmän. 

- Tekemistä on paljon, mutta uskon, että muutosten myötä eri ikäisten opiskelijoiden tarpeisiin voidaan vastata nykyistä paremmin.

Lempinen muistuttaa, että työ ei lopu reformiin, sillä edessä on vielä yhteinen urakka ammatillisen koulutuksen vetovoiman kääntämisessä uudelleen nousuun.

- Tehdään sekin yhdessä, Lempinen kannustaa.

Kolumni Opettaja-lehdessä 5.5.