Budjettiesitys linjaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen suunnasta

14.08.2015

Valtionvarainministeriön 14.8. julkistamassa budjettiesityksessä on selkeästi linjattu ja aikataulutettu ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa:

Jatkossa ammatillista koulutusta säädellään yhdellä toimintalailla ja yhdellä järjestämisluvalla

Ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä tehdään yhtenäinen kokonaisuus yhdistämällä ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä oppisopimuskoulutuksen erilliset säätely-, ohjaus- ja rahoitusjärjestelmät. Uudistus valmistellaan vuoden 2016 aikana. Jatkossa ammatillista koulutusta säädellään yhdellä toimintalailla ja yhdellä järjestämisluvalla, joihin sisältyvät kokonaisuudessaan ammatillinen perus- ja lisäkoulutus sekä oppisopimuskoulutus. Lisäksi käynnistetään tulosneuvotteluihin perustuvan tulosohjausmenettelyn kokeiluhankkeet vuonna 2016. Ammatillisen koulutuksen säätelyprosesseja tehostetaan ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä lisätään ministeriön ja koulutuksen järjestäjien välisellä sähköisellä päätöksenteko- ja asiointijärjestelmällä.

Tavoitteena on vahvistaa koulutuksen työelämävastaavuutta ja osaamisperusteisuutta

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä oppisopimuskoulutuksen erilliset rahoitusjärjestelmät uudistetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ammatillisen koulutuksen rahoitus myönnetään suoraan koulutuksen järjestäjälle. Tavoitteena on vahvistaa koulutuksen työelämävastaavuutta ja osaamisperusteisuutta, turvata koko ikäluokan kouluttaminen ja työelämän tarpeisiin vastaava aikuiskoulutus sekä lisätä toiminnan joustavuutta. Kannustetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen lisäämällä koulutuksen vaikuttavuuden (työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen), opiskelijoiden osaamisen kertymisen (suoritetut tutkinnot ja tutkinnon osat) ja toiminnan tehokkuuden (läpäisy, aikaisemman osaamien tunnustaminen) painoarvoa rahoituksessa. Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja koulutuksen joustavuutta kehittämällä rahoitusta siten, että se mahdollistaa koulutuksen eri muotojen joustavan yhdistelyn työelämän ja yksilöiden tarpeiden mukaisesti. Uudistuksella pyritään lisäksi turvaamaan rahoituksen ennakoitavuus ja riittävä vakaus.

Opintopolkuja joustavoitetaan

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmä muodostuu selkeästä, joustavasta, elinikäistä oppimista tukevasta ja työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin nopeasti reagoivasta tutkintorakenteesta ja tutkinnoista. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta kehitetään kokonaisuutena tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa päällekkäisyyksien poistamiseksi ja nykyistä laaja-alaisempien tutkintojen muodostamiseksi. Opintopolkujen joustavoittamiseksi ja monipuolistamiseksi yksilölliset valinnan mahdollisuudet lisääntyvät siten, että tutkintoihin voi sisällyttää osia muista tutkinnoista yli tutkintorajojen ja paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. Ammatillisten tutkintojen ja niiden osien tuottaman osaamisen laajuus määritellään osaamisperusteisesti eurooppalaiseen opintosuoritusten siirtojärjestelmään (ECVET) perustuvina osaamispisteinä. Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä tuetaan uudistuksen toimeenpanossa. Lisäksi edistetään tutkinnon osien suorittamismahdollisuutta, kuitenkin siten että jokaiselle vailla ammatillista tutkintoa olevalle ensisijaiseksi tavoitteeksi asetetaan koko tutkinnon suorittaminen.

Päällekkäisyydet nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestämisessä puretaan

Toteutetaan koko ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkkoa koskeva rakenteiden ja prosessien uudistaminen vapaaehtoisuuteen perustuvana prosessina siten, että uudistus tulee voimaan 1.1.2017. Toiminnan päällekkäisyydet nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestämisessä puretaan ja koulutuksen järjestäjien hallintoa virtaviivaistetaan. Uudistuksella pyritään lisäämään ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta, joustavuutta ja kustannustehokkuutta sekä varmistamaan yksilöiden ja työelämän tarpeisiin vastaavien koulutuspalveluiden saatavuus maan kaikissa osissa ja molemmissa kieliryhmissä. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä ja koulutuksen järjestäjien toimintaprosesseja hyödyntämällä digitaalisia ratkaisuja.

Aikuiskoulutus kuuluu lähtökohtaisesti kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien tehtäviin

Tavoitteena on aikaansaada toimintaedellytyksiltään vahvoja monialaisia ammatillisen koulutuksen järjestäjiä, jotka kykenevät vastaamaan omalla toiminta-alueellaan työelämän ja yksilöiden osaamistarpeisiin asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti käyttäen hyödyksi koko ammatillisen koulutuksen palveluvalikoimaa. Lisäksi järjestäjäverkkoon voi kuulua erikoistuneita, toimintaedellytyksiltään vahvoja koulutuksen järjestäjiä, jotka kykenevät tarjoamaan valtakunnallisesti, toimialakohtaisesti tai muutoin merkittäviä koulutuspalveluja. Aikuiskoulutus kuuluu lähtökohtaisesti kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien tehtäviin ja osaamisalueisiin.

Talousarvio kokonaisuudessaan löytyy opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta.