Anita Lehikoinen: Säästöjen on tarkoitettava rakenteellisia uudistuksia

09.06.2015

Opetusministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoisen mukaan hallituksen asettama aikataulu säästöjen toteuttamisessa pitää ja säästöt tulevat voimaan 2017. Koska hallitusohjelman kirjausten mukaisesti opiskelijapaikkojen määrään ei kosketa, kohdistuvat säästöt todennäköisemmin ensimmäisessä vaiheessa yksikköhintaan. Tervehdyttävät toimenpiteet onkin kentällä aloitettava heti, Lehikoinen hoputti.

Anita Lehikoinen kuitenkin korosti, että säästöjen lisäksi ammatillisen koulutuksen puolella tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja toimintatapojen kehittämistä, todellinen reformi. Rakenteellisesti keskeinen on yhden putken ohjaus- ja rahoitusmalli. Keskustelu siitä, mitä tämä tarkoittaa käytännössä, jatkuu nyt ministeriössä. Asiasta on Lehikoisen mukaan ilmassa erilaista näkökulmaa. Tässä uudistuksessa tulee huolehtia siitä, että turvataan alueellinen koulutuksen saavutettavuus sekä työttömien ja työttömyyden uhan alla olevien henkilöiden joustavat koulutusmahdollisuudet.

Järjestämislupien pakkohakua koulutuksen järjestäjille ei ole tulossa, joten kannustaminen kehittämiseen tapahtuu sekä rahojen vähyyden että rahoitusmallin kautta. Muita keinoja ministeriössä ei ole vielä ehditty suunnitella ja suunnittelu tapahtuu kesälomakauden jälkeen. Harjoittelukierros, rakenne- ja rahoitusjärjestelmän uudistamisessa on tehty ja sudenkuopat löydetty. Se on tässä vaiheessa hyvä, sillä uudistuksen valmistelulla on tiivis aikataulu, Lehikoinen totesi. Ministeriössä esitykset rahoitusjärjestelmän osalta on oltava valmiina ensi vuoden alkupuolella.

Hallitusohjelman ulkopuolellekin jää kehittämispotentiaalia ja hallitusohjelmaa tulee lukea kokonaisuutena, myös omien lauseiden ulkopuolelta, Lehikoinen kertasi useaan kertaan. Esimerkkeinä hän mainitsi digitalisaation vaikutukset sekä ympärivuotisen opiskelun. Ympärivuotisen oppimisen mahdollisuutta tulee jatkossa hyödyntää myös ammatillisessa koulutuksessa, vaikka hallitusohjelmassa kirjaus näkyy vain korkea-asteella. Nyt tarvitaan kentältä erilaisia malleja koulutuksen tehostamiseen, Lehikoinen korosti. Opettajien työaikajärjestelmä ei saa olla peruste pistää päätä pensaaseen, hän jatkoi.

Näkemyksenään Lehikoinen esitti myös toiveen yliopistojen ja ammatillisen koulutuksen nykyistä laajemmasta yhteistyöstä. Ammatillisella puolella on annettavaa yliopistoille erityisesti työmarkkinarelevanssin näkökulmasta.

Koulutuksen järjestäjät nostivat esiin kehittämiskohteenaan läpäisyn tehostamisen.  ”Meillä on tässä tekemistä”, todettiin tilaisuudessa. Lehikoinen haastoikin ammatillisen koulutuksen kenttää nykyistä paremmin huomioimaan myös aiemmin hankittua osaamista ja tekemään yhteistyötä alueellisesti ja valtakunnallisesti toiminnan tehostamiseksi. Ovatko tiloihin ja laitteisiin käytetyt rahat varmasti hyötykäytössä, Lehikoinen kysyi koulutuksen järjestäjien edustajilta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen tapasi ammatillisen koulutuksen järjestäjiä AMKE ry:n 5-vuotisjuhlissa maanantaina 8.6. Helsingissä. Tapaamisessa keskusteltiin hallitusohjelman käytännön vaikutuksesta ammatilliseen koulutuksen rakenteisiin ja rahoitukseen.