Ammattiopinnot sujuivat koronakeväänä, jälkihoidossa tuen tarve kasvaa

04.06.2020

Suurimmalla osalla ammatillisen koulutuksen opiskelijoista opintojen eteneminen pystyttiin turvaamaan keväällä. Koronakriisin jälkihoito vaatii resursseja oppimisen tukeen ja opiskelijahuoltoon, selviää Ammattiosaamisen  kehittämisyhdistys AMKEn seurantakyselystä ammatillisen koulutuksen järjestäjille. 

Työelämässä oppimisessa on eniten vaikeuksia  

Lähes kahden kuukauden mittainen ammatillisten oppilaitosten sulkeminen, ja etäopetuksena järjestettävä koulutus on toteutunut tilanteeseen nähden hyvin. 

Eniten vaikeuksia on ollut työelämässä oppimisessa, jossa esimerkiksi palvelualojen oppi- tai koulutussopimuksia on jouduttu keskeyttämään koronakriisin yrityksille aiheuttamien ongelmien takia. Suurin osa opiskelijoista on pystynyt kuitenkin jatkamaan muilla tavoin opintojaan.  

Koronakriisillä on ollut merkittäviä vaikutuksia mm. kansainväliseen liikkuvuuteen. Opiskelijoiden vaihtojaksot on jouduttu keskeyttämään ja perumaan kevään ajalta.  

Liiketoimintaperusteisessa koulutuksessa taloudellisia tappioita 

Suurella osalla ammatillisen koulutuksen järjestäjistä on eriytettyjä markkinaehtoisia osaamis- ja koulutuspalveluita. Keskimäärin puolet näistä koulutuspalveluista on kevään ja kesän osalta peruuntunut. Tilannetta on helpottanut nopea etäkoulutukseen siirtyminen.  Taloudellisia tappioita on tullut noin 75 prosentilla ja lomautuksiin on joutunut turvautumaan kolmasosa järjestäjistä. 

Etäopetus toimii hyvin 

Etäopetukseen siirtyminen on nopeuttanut ammatillisen koulutuksen digiloikkaa. Suurimmalla osalla opiskelijoista etäopinnot ovat sujuneet hyvin ja heihin on oltu säännöllisesti yhteydessä. Vieraskieliset ja erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat ovat etäopiskelussa erityisen vaikeassa asemassa ja heille on järjestetty opetusta oppilaitoksen tiloissa. 

Tilanne on nostanut esiin sekä opettajien että opiskelijoiden erot digitaalisissa valmiuksissa. Verkkopedagogiikan osaaminen on jatkossakin tärkeä kehittämiskohde. 

Koulutuksen järjestäjiltä kiitosta  

Sekä maan hallitus että opetushallinto saavat pääosin kiitosta koulutuksen järjestäjiltä. Koulutusta koskeviin poikkeusjärjestelyihin siirtyminen ja niiden purkaminen on koettu perustelluiksi ja oikea-aikaisiksi. Myös tiedonkulku ja ohjeistukset ovat olleet pääasiassa selkeää ja sujuvaa.  

Kiitosta saavat myös opettajat. He ovat sopeutuneet tilanteeseen ja ovat toteuttaneet tehtäväänsä hyvin. Myös oppilaitos-johtamisen ja esimiestyön koetaan onnistuneen poikkeusaikana. 

Koulutus jatkuu kesällä 

Lähes 90 prosenttia ammatillisista oppilaitoksista on ottanut uusia opiskelijoita kevään aikana. Myös lähes kaikki kesällä alkavaksi suunniteltu koulutus käynnistetään. Kesän koulutusvolyymi on keskimäärin puolet muuhun vuoteen nähden.   

Koulutuksen järjestäjät arvioivat, että syksyllä palataan asteittain normaalikäytäntöihin. Koronakriisin jälkihoito vaatii resursseja oppimisen tukeen ja opiskelijahuoltoon. Poikkeustilanteessa on myös opittu uusia toimintatapoja, esimerkiksi digitaalisia oppimisympäristöjä hyödynnetään laajasti myös jatkossa. 

AMKEn seurantaselvitys: Koronan vaikutukset ammatillisen koulutuksen toimintaan
Liiketoimintaverkoston selvitys: Koronaepidemian vaikutukset kilpailluilla markkinoilla tapahtuviin koulutus- ja osaamispalveluihin


AMKE toteutti ensimmäisen kyselyn koronakriisin vaikutuksista ammatillisessa koulutuksessa huhtikuun alussa. Seurantakysely toteutettiin toukokuun lopussa.