Ammatillisen perustutkintoja tulee jatkossakin uudistaa yhteistyöllä

28.01.2016

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) mukaan vuosina 2007–2010 toteutettu ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen onnistui osallistujien mielestä hyvin. Arvioinnissa tarkasteltiin uudistamiseen liittynyttä valmistelua ja toimeenpanoa.

Ammatillisen koulutuksen yhtenäistämiseksi ammatillisille perustutkinnoille laadittiin yhteiset tutkinnon perusteet. Uudistusta toteutettiin nuorten ja aikuisten koulutuksen toimijoiden kanssa yhteistyöprojekteina, joissa samalla edistettiin valtakunnallista verkostoitumista ja lisättiin alueellisesta edustavuutta.

Uudistamistyön haasteina osallistujat pitivät monimutkaista organisointia ja eri toimijoiden epäselvää työnjakoa ja roolitusta. Toiveena olisikin, että jatkossa kaikkia perustutkintoja koskevaa uudistusta ei tarvitsisi tehdä samanaikaisesti, vaan perusteita voitaisiin uudistaa joustavasti tarpeiden mukaan. Opetushallituksen olisi arvioinnin tulosten mukaan hyvä jatkossakin vastata uudistamistyön koordinoinnista osallistamalla siihen koulutuksen järjestäjät, työelämä ja opiskelijat.

Koulutuksen järjestäjät arvioivat tutkintojen perusteiden käyttöönottoon liittyvät ohjeet riittäviksi, vaikkakin opetussuunnitelmien ja näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmien laatimiseen ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Uudistamisprosessilta toivottiinkin realistisia aikatauluja, selkeitä ohjeita ja riittäviä resursseja.

Julkaisu: Mäkelä Leena, Herranen Jatta, Koivisto Jukka, Kurvonen Lauri, Lehto Seija, Nordström Soila, Sandberg Siv, Kamppi Päivi, Rumpu Niina & Saarinen Jaana 2016. Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistamisprosessin arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 1:2016.