Ammatillisen koulutuksen vientikokeilut mahdollistava laki hyväksyttiin

08.06.2016

Eduskunta on hyväksynyt ammatillisen koulutuksen lakimuutokset, jotka mahdollistavat koulutusvientiä edistävät kokeilut. Eduskunnan sivistysvaliokunta pitää mietinnössään ammatillisen koulutuksen koulutusviennin käynnistämistä kokeiluin erittäin kannatettavana.

Ammatillisella koulutuksella on vientiä

Nykyinen lainsäädäntö on asettanut koulutusviennille esteitä ja AMKE näkee lakimuutoksen olevan askel oikeaan suuntaan. Lainsäädännöllisten esteiden poistaminen on tärkeä edellytys koulutusviennin edistämiselle ja vahvistamiselle.

Koulutusviennin kehittämisen taustatyötä toteutettiin Opetushallituksen rahoittamassa ammatillisen koulutuksen viennin kehittämisen hankkeessa, jonka tuloksena syntyi ehdotus toimintasuunnitelmaksi ammatillisen koulutuksen viennin vauhdittamiseksi.

Yksi suuri koulutusviennin este on liittynyt toimintasuunnitelman mukaan kielitaitovaatimuksiin.

- Esimerkiksi koulutuksen järjestämislupa määrittää opetuksen järjestämispaikan sekä opetus- ja tutkintokielen. Opetus, näytöt, sekä tutkintotilaisuudet järjestetään pääosin suomen, ruotsin ja saamen kielellä. Ammatillisissa perustutkinnoissa kielivaatimukset ovat erottamaton osa yhteisten tutkinnon osien osaamistavoitteita, suunnitelmassa todetaan.

Kansallisen lainsäädännön tavoitteena on varmistaa, että Suomessa asuva väestö saa koulutuksen ja suomalainen työ-ja elinkeinoelämä saa ammattitaitoisia osaajia. Lainsäädännön tehtävänä on ohjata myös julkista rahoitusta. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että nämä tavoitteet eivät kuitenkaan saa estää liiketoimintaa.

- Lainsäädännön tulee mahdollistaa suomalaisen tutkinnon myynti, jos ulkomainen asiakas haluaa sen ostaa.

Vuonna 2015 toteutettua hanketta koordinoi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Mukana oli 14 koulutuksenjärjestäjää eri puolilta Suomea

Ammatillisella koulutuksella on vientiä: Toimintasuunnitelma toisen asteen ammatillisen koulutuksen viennille

AMKEn lausunto ammatillisen koulutuksen lakimuutoksesta