Ammatillisen koulutuksen rahoitus ensi vuonna pienempi kuin vuonna 2009

04.10.2017

Ammatillisen koulutuksen rahoitus on ensi vuonna euromäärältä ja ostovoimalta pienempi kuin vuonna 2009. Rahoituksen reaaliarvo on supistunut 11 prosenttia. Koulutukseen osallistuneiden määrä on Tilastokeskuksen mukaan lisääntynyt 16,5 prosenttia eli 46 500 henkilöllä vuodesta 2009 vuoteen 2016, jolta tuoreimmat luvut ovat saatavissa.

- Tilanne on erittäin huolestuttava, arvioi toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:stä. Rahoitus on romahtanut, mutta erilaisia tukitoimia vaativien opiskelijoiden määrä on kasvanut.

Erityisopiskelijoiden määrä ammatillisessa koulutuksessa on kolminkertaistunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Nykyisin heitä on jo 9 prosenttia kaikista opiskelijoista.

- Koulutukseen pääsevät hakijat, jotka eivät ole perusopetuksessa saavuttaneet jatko-opintokelpoisuutta, Lempinen muistuttaa. Tähän joukkoon kuuluu PISA-tulosten mukaan joka kuudes nuori.

Lempisen mukaan opiskelijamäärien kasvun taustalla näkyvät mm. nuorisotakuu ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Myös maahanmuuttajien määrä opiskelijoista on kasvanut voimakkaasti. 

Vuosittain ammatillisen koulutuksen aloittaa yli 10 000 vieraskielistä opiskelijaa. Määrä on lisääntynyt 75 prosenttia vuodesta 2010.

Reformi lisää kustannuksia

Vyönkiristys jatkuu oppilaitoksissa vielä vuosia. Rahoitus tosiasiassa pienenee, koska indeksikorotuksia on tulossa aikaisintaan vuonna 2020. Kuntaliiton mukaan ensi vuoden alusta voimaantuleva ammatillisen koulutuksen reformi lisää kustannuksia jopa 80 miljoonalla eurolla.

Opiskelijoiden oikeus maksuttomaan ruokailuun opintojen aikana laajenee. Jokaiselle opiskelijalle laadittava henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma sitoo opettajien työaikaa erityisesti elokuussa, jolloin opintonsa aloittavien määrä on suurin. 

Koulutuksen järjestäminen työpaikoilla lisää kustannuksia, koska yksittäisten opiskelijoiden ohjaaminen työpaikoilla sitoo enemmän henkilöstöä kuin ryhmien opettaminen oppilaitoksessa.

Pedagogisten uudistusten lisäksi hallinnon ja tukitoimintojen muutokset kuormittavat koulutuksen järjestäjiä. Ammatillisen koulutuksen reformi edellyttää muutoksia koulutuksen järjestäjien organisaatioissa, hallinnoissa ja tietojärjestelmissä, jotta ne tukevat uuden lain mukaista toimintaa. 

Ammatillisen koulutuksen rahoitus on ensi vuonna 15 miljoonaa euroa pienempi kuin tänä vuonna. Budjettiesitykseen sisältyvä 50 miljoonan euron siirto työvoimakoulutuksesta opetus- ja kulttuuriministeriölle ei lisää rahoitusta, koska se käytetään jo nyt koulutukseen. 

Ammatillisen koulutuksen rahoitusta on leikattu vuodesta 2013 lähtien.

Lue myös lausunnot hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: http://www.amke.fi/ajankohtaista/lausunnot.html