Ammatillisen koulutuksen perusrahoitusta korotettava

13.03.2019

AMKE ry vaatii 100 miljoonan euron korotusta ammatillisen koulutuksen perusrahoitukseen taloudellisen kasvun ja työvoiman saatavuuden tukemiseksi.

Niin puolueet kuin työelämän järjestöt ovat esittäneet, että tulevalla hallituskaudella työllisyysaste tulee nostaa 75 prosenttiin. Tämä on välttämätöntä hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi väestön ikääntyessä. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä helpot keinot on jo käytetty.

Suomessa oli tammikuussa noin 180 000 työtöntä. Toisaalta avoimia työpaikkoja oli viime vuoden lopussa noin 41 000. Kohtaanto-ongelma on siis merkittävä. Työperusteista maahanmuuttoa tarvitaan vastaamaan työelämän osaajapulaan.

- Onneksi ammatillinen koulutus voi tarjota ratkaisuja kouluttamalla uusia osaajia ja vahvistamalla yritysten osaamista. Nykyresursseilla tämä ei kuitenkaan onnistu, toteaa AMKE ry:n puheenjohtaja Leena Linnainmaa.

Linnainmaa vaatii ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen nostamista 100 miljoonalla eurolla, eli noin 10 prosentilla taloudellisen kasvun ja työvoiman saatavuuden tukemiseksi.

Ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli myös maahanmuuttajien koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä.

- Vaikuttavuuden tehostamiseksi tarvitaan lisää vieraskielistä tutkintokoulutusta, jotta voimme vastata asiakkaittemme kysyntään, Linnainmaa sanoo.

Ammatillinen koulutus tärkeä kumppani

Ammatillisen oppilaitokset ovat tärkeä ja yritysten arvostama koulutuskumppani, selviää muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien teettämistä ammatillisen koulutuksen kyselytutkimuksista.

Tulosten mukaan työelämä ei kuitenkaan tiedä vielä riittävän hyvin, mitä ratkaisuja uudistunut ammatillinen koulutus voi tarjota yritysten tarpeisiin.

Linnainmaa haastaakin sekä koulutuksen järjestäjät että työelämän hyödyntämään ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet täysimääräisesti.

Leena Linnainmaan puhe AMKEpäivillä 13.3.