Ammatillisen koulutuksen laatupalkinnot Kauppiaitten Kauppaoppilaitokselle, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymälle ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskukselle

01.11.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2016 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnot kolmelle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle: Kauppiaitten Kauppaoppilaitokselle (MERCURIA), Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymälle (PKKY) ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskukselle (TAKK). Lisäksi kunniamaininnan sai Pop & Jazz Konservatorio. Palkinnot jakoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tiistaina Jyväskylässä ammatillisen koulutuksen seminaarin 2016 yhteydessä. 

Laatupalkintokilpailun teemana vuonna 2016 oli osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys. 

- Palkitut koulutuksen järjestäjät ovat kehittäneet esimerkillisesti ammatillista koulutusta tulevaisuuden tarpeita varten, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. 

Laatupalkintoperustelut

Mercuriassa kehitetyt toimintamallit mahdollistavat laajalle levinneen henkilökohtaistamisen ja yksilöllisten opintopolkujen toteutumisen, mikä on osaamisperusteisen toiminnan lähtökohta. Henkilökohtaistamisen myötä läpäisyn, valmistumisen ja työllistymisen tavoitteet ovat koko toimintaorganisaation ja sidosryhmien jakamia. Erityisen olennaista on, että myös opiskelijat jakavat ne. Kehittämistyötä tukee johdon luoma innovatiivinen ja kokeilut salliva kulttuuri. Onnistunut toimintatapojen kehittäminen näkyy erittäin hyvälle tasolle nousseissa toiminnan tuloksissa. 

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä vuorovaikutteinen organisaatiokulttuuri, rakenteet ja toimintatavat tukevat joustavien opintopolkujen toteutumista. Osaamisperusteisuutta toteutetaan monien pedagogisten ratkaisujen avulla. Toiminnassa korostuu tasaisen hyvä laatu, opiskelijoiden osaamisen vahvistaminen yksilöllisten opintopolkujen kautta sekä työelämän kanssa tehtävä yhteistyö. Asiakkaat antavat erinomaista palautetta koulutuksen ja yhteistyön laadusta. Onnistunut toimintatapojen kehittäminen näkyy toiminnan tuloksissa. 

Tampereen Aikuikoulutuskeskuksessa asiakaslähtöisyys ja osaamisperustaisuus toteutuvat opiskelijoiden, henkilöstön ja sidosryhmien toiminnassa sekä työelämäkumppanuuksissa. Organisaation yhteiset toimintatavat henkilökohtaistamisessa ja työelämäjaksojen toteuttamisessa varmistavat asiakaslähtöisyyden ja osaamisperustaisuuden toteutumisen ja niiden laadun. Työelämän ja alojen erilaisuus huomioidaan, mikä näkyy organisaation suorituskyvyssä. Yksilöllisen opintopolun rakentaminen on TAKK:ssa kattava toimintatapa ja sitä tuetaan opiskelijoille suunnatuilla tukipalveluilla. Erityisen tuen palvelujen järjestäminen TAKK:n aikuiskoulutuksessa on erityisen maininnan arvoinen. Organisaatio toimii tasaisen hyvin ja varmasti. 


OKM:n tiedote

Ammatillista peruskoulutusta antavat koulutuksen järjestäjät voivat saada laatupalkinnon tunnustuksena toiminnan, sen jatkuvan kehittämisen ja tulosten laadusta sekä esimerkillisestä työstä ammatillisen koulutuksen kehittämisessä. Laatupalkinnolla kannustetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjiä toiminnan laadun arviointiin ja parantamiseen. Tavoitteena on löytää parhaita käytäntöjä muiden organisaatioiden oppimisen perustaksi ja edistää ammatillisen koulutuksen arvostusta, vetovoimaa ja tunnettuutta. 

Ensi vuoden laatupalkintokilpailun teemana on tiedolla johtaminen.