Ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle

26.08.2021

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry myönsi AMKE-päivien yhteydessä 25.8. pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle ammatillisen koulutuksen kultaisen ansioristin. 

Heinonen on pitkän linjan koulutusvaikuttaja. Hän oli jo vuonna 1994 opetusministerinä mukana osaamisen hankkimistavasta riippumattoman näyttötutkintojärjestelmän käyttöönotossa ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Tämä uudistus toimi perustana vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen reformille. Suomen ammatillisen koulutuksen järjestelmää voi pitää yhtenä maailman edistyksellisimmistä. 

Samaa eteenpäin katsovaa näkemyksellisyyttä hän toteutti toimiessaan Opetushallituksen pääjohtajana vuodesta 2016 kevääseen 2021. Heinonen on korostanut teknologian ja digitalisaation liittoa ihmisläheisen pedagogiikan kanssa.  

Heinonen on toiminut 1.5.2021 lähtien International Baccalaureate Organization (IBO) pääjohtajana. 

AMKE ry:n hallitus myöntää ammatillisen koulutuksen ansioristejä ansioituneille työntekijöille, luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille.  Ansioristi sopii muistamiseen tai arvostuksen osoittamiseen vaikkapa koulutuksen järjestäjän vuosijuhlien yhteydessä tai eläköitymisen kynnyksellä. Merkit myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta.