Ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi Lauri Lylylle

07.09.2016


Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallitus on myöntänyt ammatillisen koulutuksen kultaisen ansioristin Lauri Lylylle

- Ansioristi on huomionosoitus koko SAK:lle. Vaikuttaminen on joukkuelaji, totesi Lyly.

Lauri Lylyn puheenjohtajakautena Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on ollut vahva ammatillisen koulutuksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen puolustaja.

Puheenjohtajansa johdolla SAK:n on ajanut työikäisten ja työmarkkinoille saapuvien koulutusmahdollisuuksien parantamista. Kunnianhimoisempia neuvotteluratkaisuja ovat olleet sopimus kolmesta koulutuspäivästä, työttömien omaehtoisen koulutuksen laajentaminen ja aikuiskoulutustuen uudistaminen.

Lylyn mukaan osaaminen on varmistettava ja päivitettävä läpi koko työuran.

- Mitä parempi osaaminen kaikilla on, sen varmemmin pärjäämme globaalissa kilpailussa.

Kultainen ansioristi myönnetään ansiokkaasti ammatillisen koulutuksen hyväksi toimineelle henkilölle, vähintään 20 vuoden ansiokkaasta toiminnasta toimihenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjän palveluksessa tai ansiokkaasta toiminnasta luottamushenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaationa.