Ammatillisen ja korkea-asteen yhteistyö elvyttää taloutta ja työllisyyttä

30.10.2020

Hallitus valmistelee esitystään siitä, mihin EU:n elpymis- ja tukirahoitusta kansallisesti käytetään. Ammatillisen koulutuksen rooli on yhä tärkeämpi yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

- Ammatillisen koulutuksen ja korkea-asteen TKI-yhteistyötä ja opintoväyliä tulisi voimakkaasti kehittää, todetaan AMKEn kannanotossa.
 
Alueellisen korkeakouluyhteistyön tulee olla nykyistä systemaattisempaa ja laajempaa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tekevät jo nyt yhteistyötä korkeakoulujen kanssa, esimerkiksi hiilijalanjälkeä pienentävissä TKI-hankkeissa.

AMKEn syksyllä 2019 toteuttaman ammattiosaamisen barometrin mukaan noin puolet ammatillisen koulutuksen järjestäjistä ennakoi, että TKI-yhteistyö kasvaa ammattikorkeakoulujen kanssa lähivuosina. 

- Julkisesti rahoitettujen TKI-hankkeiden rahoituksessa tulee edellyttää alueellista ammatillisen ja korkea-asteen yhteistyötä. Näin tulee toimia myös tulevissa elpymisrahoitushankkeissa, vaatii AMKEn puheenjohtaja Kari Kallonen.

Väyliä ammatillisesta korkeakouluihin kehitettävä

Korkeakouluvision mukaan tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Väylä ammatillisesta ammattikorkeakouluun toimii kohtuullisen hyvin. Ammatillisessa koulutuksessa suoritetut opinnot voi usein hyödyntää korkea-asteen opinnoissa. Tämä lyhentää opiskeluaikaa.

Kevään yhteishaussa valituista uusista ammattikorkeakouluopiskelijoista 48 prosentilla on suoritettuna ammatillisen tutkinto, kun vastaava osuus yliopistoissa on vain 2,5 prosenttia. 

- Ammatillisesta koulutuksesta tulee olla realistinen väylä myös yliopistoon. Tähän elpymisraha on hyvä väline, korostaa Kallonen.