Ammatilliseen koulutukseen luvassa maltillisia panostuksia

18.09.2019

AMKE kiittää hallitusta siitä, että ammatillisessa koulutuksessa siirrytään leikkausten jälkeen maltillisiin investointeihin. Kaiken kaikkiaan hallitus panostaa 256 miljoonaa euroa osaamiseen ja koulutukseen vuonna 2020. 

Ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin hallitus esittää 80 miljoonan lisärahoitusta vuonna 2020. 

- Opettajien ja muun henkilöstön palkkaamiseen liittyvän valtionrahoituksen on oltava pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Tämä on vastuullisen henkilöstöjohtamisen edellytys, sanoo AMKEn johtava asiantuntija Satu Ågren.

Ågren painottaa, että rahoituksen tulee perustua kunkin koulutuksen järjestäjän tarpeesta lähtevään henkilöstön resurssointiin. Osalla on tarve palkata uusia opettajia, kun taas osalla on tarve lisätä nykyisen opetushenkilöstön työaikaa. 

Jatkuvaan oppimiseen tarvitaan panostuksia

Hallituksen määrärahalisäykset ammatilliseen koulutukseen painottuvat nuoriin. Vuosille 2021-2022 oppivelvollisuuden laajentamiseen ja toisen asteen maksuttomuuteen on luvassa 194 miljoonaa ja opiskelijahuollon vahvistamiseen 59 miljoonaa euroa. 

Hallitusohjelmassa keskeisenä koulutuksen painopisteenä oleva jatkuvan oppimisen kehittäminen ei näy riittävinä taloudellisina panostuksina budjettiesityksessä.

- Työelämän nopea muutos lisää tarvetta täydentää ja uudistaa osaamista. On erittäin tärkeää, että hallitus varmistaa myös jatkuvan oppimisen resurssit, korostaa Ågren.  

Ammatillista koulutusta koskevat määrärahalisäykset 

  • Ammatillisen koulutuksen opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin 80 M€ vuonna 2020 (Tähän tarkoitukseen osoitetaan jo tänä syksynä 20M€)
  • Työpaikkaohjaajien lisääminen 2,5 M€ vuonna 2020
  • Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen ja toisen asteen maksuttomuus 22 M€ vuonna 2021, 65 M€ vuonna 2022 ja 107 M€ vuonna 2023
  • Oppilas- ja opiskelijahuollon vahvistaminen perus- ja toinen aste 10 M€ vuonna 2021, 20 M€ vuonna 2022, 29 M€ vuonna 2023