Ammatillinen koulutus on vahvasti mukana TKI-toiminnassa

24.05.2022

Valtaosa ammatillisen koulutuksen järjestäjistä toteuttaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Rahoitusta tulee kehittää tukemaan ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen ja yritysten TKI-yhteistyötä. 
Tiedot selviävät Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn huhtikuussa tekemästä jäsenkyselystä.  

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien toteuttamalle tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminalle luonteenomaista on käytännönläheisyys, vahva linkittyminen toiminta-alueensa kehittämistoimintaan sekä monipuoliset yritysverkostot.   

Lähes puolet kyselyyn vastanneista koulutuksen järjestäjistä nimesi työ- ja elinkeinoelämän keskeisimmäksi yhteistyötahokseen TKI-toiminnassa. Yhteistyötä tehdään mm. kestävän kehityksen ratkaisuissa sekä liiketoiminnan ja tuotannon prosessien kehittämisessä.   

Vastaajien mukaan TKI-yhteistyötä tehdään myös muiden ammatillisen koulutuksen järjestäjien sekä ammattikorkeakoulujen kanssa. Selvästi vähäisempää yhteistyö on yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.  

Suurin osa koulutuksen järjestäjien TKI-toiminnan ulkoisesta rahoituksesta tulee EU:n rakennerahastoista ja muista EU:nrahoituslähteistä. Yritysten TKI-investoinnit sekä EU:n ulkopuolinen rahoitus on vielä vähäistä.  

- TKI-toiminnassa on tarve tiivistää ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulujen, yliopiston ja työelämän välistä yhteistyötä, mutta rahoitusinstrumentit eivät tue tätä riittävästi, toteaa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostoArenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.  

Mielityisen mukaan tiivis yhteistyö on välttämätöntä, jotta julkinen raha on tehokkaassa käytössä ja työelämä hyötyy tutkimustuloksista mahdollisimman nopeasti ja paljon.  

Kyselyyn vastanneista 80 prosenttia ennakoi TKI-toiminnan roolin kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajien mukaan nopeasti muuttuvassa ympäristössä TKI-toiminta on edellytys ammatillisen koulutuksen uudistumiselle ja alueiden elinvoimaisuuden vahvistamiselle.   

- Työpaikoilla kehittäminen ja innovointi tapahtuvat moniammatillisissa ryhmissä, joissa eri koulutustaustoista tulevat toimivat yhdessä. TKI-hankkeisiin osallistumalla opiskelijat oppivat kehittävän työn tekemisen mallin, sanoo AMKEn johtava asiantuntija Satu Ågren.  

Kyselyyn vastanneista 89 prosenttia oli sitä mieltä, että ammatilliseen koulutukseen tulisi säätää lakisääteinen tehtävä TKI-toiminnasta.   

- Jos panostetaan vain kärkiyritysten huipputeknologian kehityshankkeisiin ja unohdetaan ammattiosaajat, ei saavuteta toimialojen laajamittaista uudistumista, kun puhutaan vihreästä siirtymästä ja digitalisaatiosta, painottaa Ågren. 

TKI-toiminta ammatillisessa koulutuksessa >>

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE toteutti huhtikuussa jäsenkyselyn TKI-toiminnasta ammatillisessa koulutuksessa. Kyselyyn vastasi 44 ammatillisen koulutuksen järjestäjää eli vastausaktiivisuus oli 52 prosenttia. AMKEn jäsenet kouluttavat 98 prosenttia ammattiin opiskelevista aikuisista ja nuorista.