Ammatillinen koulutus mukaan kehittämään romaniväestön koulutusta

04.05.2017

AMKE kutsuttiin uutena jäsenenä Opetushallituksen Romaniväestön koulutustiimin ohjausryhmään. Opetushallitus halusi tiivistää romanikoulutuksen kehittämisessä yhteistyötä oppilaitosten ja eri koulutusmuotojen kanssa. Ohjausryhmä aloitti työnsä tänään 4.5.

- Arvostan sitä, että ohjausryhmässä toimijuus on vahvasti romaneilla itsellään. Silti ilman tiedonvaihtoa ja yhteistyötä asiat eivät etene. Ajattelen, että toimin ohjausryhmässä viestinviejänä kehittämistarpeista oppilaitoksista Opetushallitukseen ja romanitoimijoille, mutta erityisesti päinvastoin. Uskon, että monessa asiassa jo pelkkä tieto ja vuoropuhelu auttavat kehittämään toimintaa, kertoo ohjausryhmässä AMKEa edustava asiantuntija Riikka Reina.

Työryhmän ensi vuosien yksi toimenpide-ehdotus on tiedottaa romanien opiskelun erityisistä kysymyksistä ammatillisen koulutuksen toimijoille.

Ohjausryhmää puhutti romanien vaikeus saada oppisopimuspaikkoja tai muita työpaikalla tapahtuvan oppimisen paikkoja. Kun ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö korostaa työelämälähtöistä oppimista, romanien kohtaamat ennakkoluulot ja haasteet voivat pitkittää valmistumista tai estää opinnot. Eri puolilta maata kuultuja hyviä käytännön esimerkkejä toivottiin jaettavaksi.

Vuoden aikana ammatillisen koulutuksen puolelta akuutiksi nousee myös ohjausryhmän asiantuntijatyö romanikulttuurin ammatti- ja erikoisammattitutkintojen sulautuessa uuteen yhteiseen ohjausalan tutkintoon.