AMKEn hallitukseen uusia jäseniä

21.10.2020

AMKEn yhdistyskokous järjestettiin Helsingissä 21.10. AMKEpäivien yhteydessä.

Hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle vuosille 2021–2023 Taitotalon toimitusjohtaja Kari Juntunen, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn johtaja Saija Niemelä-Pentti ja Raahen koulutuskuntayhtymä Brahen johtaja Jaana Ritola sekä vuodelle 2021 Ammattiopisto Spesian rehtori Tiina Meriläinen.

Uudet hallituksen jäsenet tuovat mukanaan AMKEn halitukseen vankkaa kokemusta osaamisen kehittämisestä erilaisissa toimintaympäristöissä, taloudellista näkemystä, kansainvälisen toiminnan osaamista sekä laajoja verkostoja.

AMKEn puheenjohtaja Kari Kallosen mukaan hallitus tukee monipuolisella asiantuntemuksellaan hyvin koulutuksen edunvalvontaa.

- Hallituksen kokoonpano on monipuolinen, niin koulutuksenjärjestäjätyypeittäin kuin alueellisestikin. Tällä porukalla on hyvä tukea ammatillisen koulutuksen järjestäjien toimintaa, Kallonen toteaa.

Vuoden 2021 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esitysten mukaisesti. 

Vuoden 2019 taloudellinen tulos oli ylijäämäinen 2.539,80 euroa. Päätettiin laittaa puolet ylijäämästä kehittämisrahastoon ja puolet puskurirahastoon.

AMKEn jäsenmaksuperuste säilyy ennallaan.

Ensi vuoden vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Riverian kuntayhtymän johtaja Esa Karvinen ja jäseniksi Mercurian toimitusjohtaja, rehtori Tiina Immonen, Gradian rehtori Pirjo Kauhanen, Sampon kuntayhtymän johtaja Antti Lehmusvaara ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK:n rehtori Teppo Tapani.