AMKE: Työpaikoille vahva rooli ammatillisen koulutuksen laadun takaajana

18.03.2016

Yrityksillä, työpaikoilla ja työelämän edustajilla on vahva rooli koulutuksen laadun takaajana. Ammatillisen koulutuksen reformin valmistelussa on huolehdittava, että käytännön näkökulmia ei jatkossa kahlita byrokratian pyörittämiseen. Tämä on keskeinen viesti Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn hallituksen seminaarista 15.3.2016.

AMKEn mielestä työelämäyhteistyön lähtökohtana on, että työelämällä on nykyistäkin vahvempi rooli tutkintojen perusteiden uudistamisessa. Muodollisista kuulemisista on päästävä aitoon osallistumiseen, jossa voidaan hyödyntää mm. joukkoistamisen työvälineitä. Tutkinnon perusteiden uudistaminen on Opetushallituksen vastuulla.

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen on reformin kantava ajatus. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut selvityshenkilöt valmistelemaan esitystä koulutussopimuksen käyttöön ottamisesta. Työn määräaika päättyy 12.4.

Työelämän osallistumista helpotettava

Yrityksillä ja muilla työpaikoilla on tärkeä rooli opiskelijoiden ohjaamisessa ja arvioimisessa koulutuksen järjestäjän rinnalla työssäoppimisen, koulutus- tai oppisopimuksen aikana.

Työpaikkojen edustajien osallistuminen ohjaukseen ja arviontiin on tehtävä mahdollisimman helpoksi.

Opiskelijoiden osaamista arvioidaan pääasiassa näytöillä, mutta AMKE ei pidä realistisena kaikkien näyttöjen toteuttamista työpaikoilla. Ammatilliseen koulutukseen osallistuu vuosittain yli 300 000 opiskelijaa, joten kaiken arvioinnin siirtäminen työpaikoille kuormittaisi yrityksiä liikaa. Nykyisinkin osa arvioinnista tapahtuu oppilaitoksissa. Ottaen huomioon teknologian nopean kehityksen läsnäolo näyttötilanteessa voi olla myös virtuaalinen. Esimerkiksi älypuhelimet mahdollistavat näyttöjen taltioinnin tai etäosallistumisen arviointitilaisuuteen.

Koulutuksen järjestäjän ja työelämän välisen yhteistyö voidaan organisoida neuvottelukuntina, joilla on jo nyt tärkeä tehtävä koulutuksen suuntaamisessa vastuualueella. Neuvottelukuntien tehtäväksi sopii myös työssä oppimisen, näyttöjen ja arvioinnin paikallisten laadun varmistaminen.

AMKEn kannanotto