AMKE: Reformi leikkaa rahoitusta – sopeuttamistoimet jatkuvat

20.12.2017

- Ammatilliseen lisäkoulutukseen, työelämässä jo toimivan väestön osaamisen kehittämiseen ja työvoimakoulutukseen keskittyneet koulutuksen järjestäjät menettävät rahoitusta ammatillisen koulutuksen reformissa, arvioi toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:stä.

Lempisen mukaan ensi vuonna häviäjien joukkoon kuuluvat myös tuloksellisuusrahaa aiemmin saaneet koulutuksen järjestäjät. Vähittäinen siirtymä uuteen rahoitusmalliin rankaisee siis hyvin työnsä tehneitä koulutuksen järjestäjiä. Uusi rahoitusmalli palkitsee opiskelijoiden valmistumisesta ja työllistymisestä vasta viiveellä.

AMKE:n jäsenkyselystä selvisi, että ainakin 43 ammatillisen koulutuksen järjestäjän rahoitus vähenee yhteensä yli 50 miljoonaa euroa ensi vuonna. Kyselyyn vastasi 59 koulutuksen järjestäjää.

Rahoituksen väheneminen vaikuttaa laajasti, sillä mainitut 43 koulutuksen järjestäjää ovat saaneet yli puolet (54 prosenttia) kaikista opetus- ja kulttuuriministeriön jakamista opiskelijavuosista.

Suurimmat pudotukset ovat TEAK Oy:n 62 prosenttia ja Kouvolan aikuiskoulutussäätiön 57 prosenttia verrattuna vuoden 2017 ammatillisen koulutuksen ja tutkintoon johtavan työvoimakoulutuksen rahoitukseen.

Yli miljoona euroa menettää 14 koulutuksen järjestäjää. Suurimmat järjestäjäkohtaiset vähennykset ovat yli 5 miljoonaa euroa.

- Rahoituksen leikkaukset pakottavat koulutuksen järjestäjät jatkamaan sopeuttamistoimia mukaan lukien henkilöstön ja tilojen vähentäminen.

Osa saa lisää rahoitusta

Ministeriön suoritepäätökset ovat tuoneet myös hyviä uutisia. Rahoitus on lisääntymässä 16 koulutuksen järjestäjällä yhteensä 16 miljoonaa euroa.

Osa lisäyksistä johtuu koulutuksen järjestäjän toiminnan laajentumisesta eli uusista opiskelijavuosista. Osa johtuu työvoimakoulutuksen tehtävästä, jonka eräät koulutuksen järjestäjät saivat järjestämislupaansa.

Työvoimakoulutuksen rahoitus jaetaan uudelleen

Ammatillisen koulutuksen reformissa tutkintoon johtava työvoimakoulutus siirtyy OKM:lle, joka on myöntänyt työvoimakoulutuksen tehtävän 63 koulutuksen järjestäjälle osana uutta järjestämislupaa.

Kaikki nykyisin työvoimakoulutusta järjestäneet eivät saaneet tätä tehtävää. Toisaalta tehtävän sai moni koulutuksen järjestäjä, joka ei aiemmin ole toiminut työvoimakoulutuksessa.

Lempisen mukaan työvoimakoulutukseen ensi vuodelle tuleva rahoitus on pienempi kuin vuonna 2017 toteutunut rahoitus. Lisäksi OKM:lle siirtyvä työvoimakoulutuksen rahoitus näyttää jakautuvan eri tavoin kuin työ- ja elinkeinoministeriön kilpailutusten kautta muodostuneella markkinalla.

Lempinen muistuttaa, että ammatillinen koulutus on valtaosin aikuiskoulutusta. Kaikista opiskelijoista 63 prosenttia oli 20-vuotiaita tai vanhempia vuonna 2016. Suoranaista aikuiskoulutusta on noin puolet opiskelijavolyymista.

Rahoitus supistumassa kuudetta vuotta

Valtion talousarvioon sisältyy nuorten aikuisten osaamisohjelman rahoituksen supistuminen ja oppisopimuskoulutuksen määräaikaisen rahoituksen loppuminen. Näiden yhteenlaskettu vaikutus on 35 miljoonaa euroa. Rahoitukset ovat toki olleet määräaikaisia, mutta yksittäiselle koulutuksen järjestäjälle ne tarkoittavat lisäleikkausta.

Lisärahoitusta on tullut reformin toimeenpanoon 15 miljoonaa euroa ja työvoimakoulutukseen 10 miljoonaa euroa.

Ammatillisen koulutuksen budjetissa näkyy 50 miljoonan euron siirto työvoimakoulutuksesta, mikä on jo aiemmin käytetty koulutukseen toisen hallinnonalan kautta. Kyse ei ole siis uudesta rahoituksesta. Ilman tätä siirtoa ammatillisen koulutuksen rahoitus vähenee ensi vuonna.

Tulevana vuonna rahoitus laskee nimellisarvoltaan alle vuoden 2009 tason. Myös reaaliarvoltaan rahoitus jää 11 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2009. Opiskelijamäärät ovat kuitenkin kasvaneet yli 16 prosenttia vuoteen 2016 mennessä, joka on tuorein tilastovuosi.

Lisää sopeuttamistoimia luvassa

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat jatkamaan sopeuttamistoimia. Valtaosa koulutuksen kustannuksista kohdistuu henkilöstöön ja tiloihin, joten näistä on edelleen karsittava. Sopeuttaminen ei enää onnistu juustohöyläämällä, joten yhä useampi koulutuksen järjestäjä arvioi minkä alojen tutkinnoista ja koulutuksista voidaan luopua.

Sopeutuakseen jo aiemmin tehtyihin leikkauksiin koulutuksen järjestäjät ovat käyneet lukuisia yhteistoimintamenettelyjä kustannusten karsimiseksi, jotka tarkoittavat yleensä irtisanomisia tai lomautuksia. Päättyviä määräaikaisia työsopimuksia ei voida jatkaa eikä eläköityvien tilalle rekrytoida uusia työntekijöitä.

Useilla koulutuksen järjestäjillä on suunnitelmat toimitilojen vähentämiseksi. AMKEn aiemmin syksyllä tekemän selvityksen mukaan 28 koulutuksen järjestäjää on vähentämässä nykyisistä tiloistaan keskimäärin 18 prosenttia tulevina vuosina.

Hallinnosta on säästetty muun muassa sisäisiä organisaatioita keventämällä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi koulutuksen järjestäjien erillisten oppilaitosten yhdistämistä tai erillisten aikuiskoulutuksen liikelaitosten yhdistämistä oppilaitoksiin.

Kustannukset lisääntymässä

Ammatillisen koulutuksen reformi lisää koulutuksen järjestämisen kustannuksia. Opiskelijoiden oikeus maksuttomaan ruokailuun laajenee. Koulutuksen järjestäminen työpaikoilla ja ohjauksen järjestäminen sekä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman laatiminen kaikille opiskelijoille sitovat opettajien työaikaa. Pedagogisten muutosten lisäksi hallinnon ja tukitoimintojen muutokset kuormittavat koulutuksen järjestäjiä.

Kustannuksia lisää myös koulutustehtävän monipuolistuminen. Erityisopetusta tarvitsevien opiskelijoiden määrä on 2000 -luvulla yli kaksinkertaistunut. Uutena haasteena on vieraskielisten opiskelijoiden määrän kasvu. Vieraskielisten määrä nousi vuodesta 2010 vuoteen 2015 peräti 75 prosenttia. Vuonna 2015 heitä oli 8,5 prosenttia kaikista ammattiin opiskelevista.

Kyselyn tekeminen

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry kysyi jäseniltään joulukuussa vuoden 2017 ammatillisen koulutuksen ja tutkintoon johtavan työvoimakoulutuksen rahoitusta ja OKM:n 12.12 julkistamien suoritepäätösten mukaista vuoden 2018 rahoitusta.

Kyselyyn vastasi 59 koulutuksen järjestäjää eli 70 prosenttia AMKE:n 84 jäsenestä. Vastaajat kouluttavat noin 80 prosenttia kaikista OKM:n jakamista opiskelijavuosista.