AMKE: Lakiesitys mahdollistaa ammatillisen koulutuksen uudistamisen

24.04.2017

- Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön uudistaminen on vietävä eduskunnassa ripeästi läpi, vaatii toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:stä.

Valtioneuvosto antoi esityksen uudeksi laiksi ammatillisesta koulutuksesta maanantaina 24.4.

- Uusi laki mahdollistaa toiminnan uudistamisen ja hallinnon karsimisen, arvioi Lempinen. Kumpaakin tarvitaan koulutuksen sopeuttamisessa alentuneeseen rahoitukseen.

Koulutuksen rahoitusta on leikattu vuodesta 2013 alkaen. Suurimmat leikkaukset kohdistuivat vuoteen 2017, jolloin rahoitus väheni 220 miljoonaa euroa.

- Reformin valmistelu on herättänyt epäluuloa ja pelkoja samanaikaisten leikkausten vuoksi, Lempinen muistuttaa.

Uudistuksen ytimessä on opiskelijoiden valinnanvapauden lisääminen osaamisen hankkimisessa ja osoittamisessa. Laki tunnustaa, että ihmiset oppivat eri tavoin ja vaativat erilaista koulutusta.

Opiskelijat saavat nykyistä paremman mahdollisuuden yhdistää eri alojen osaamista koulutukseensa. Näin vastataan työelämän muuttuviin tarpeisiin nopeammin kuin luomalla uusia tutkintoja.

Reformin toinen ydin on hallinnollinen. Yksi tapa suorittaa tutkinto tarkoittaa, että nykyiset opetussuunnitelma- ja näyttötutkintoperusteinen toimintaprosessi yhdistyvät. Jatkossa oppilaitoksissa on yksi toimintaprosessi kahden sijaan.

Lempinen uskoo, että hallinnollisen työn vähentyminen vapauttaa opettajien työpanosta opiskelijoiden kohtaamiseen.