Ajoneuvonosturinkuljettajasta yritysneuvojaan

10.08.2016

Suomessa on 364 ammatillista tutkintoa, jotka pätevöittävät lukemattomiin ammatteihin ja työtehtäviin. Tutkintoja suoritetaan vuosittain noin 70 000 kappaletta, joten ammatillinen koulutus on perusopetuksen jälkeen suurin suomalaisen koulutusjärjestelmän osa.

AMKE esittelee elokuusta lähtien kaikki ammatilliset tutkinnot ajoneuvonosturinkuljettajan ammattitutkinnosta yritysneuvojan etikoisammattitutkintoon.

-Haluamme kertoa ammatillisen koulutuksen monipuolisuudesta ja laaja-alaisuudesta, sanoo toimitusjohtaja Petri Lempinen AMKEsta. Työelämän tarpeisiin vastaaminen edellyttää laaja-alaista osaamisen tarjontaa, jota tutkintojärjestelmä kuvastaa.

Tutkintojärjestelmä uudistetaan osana ammatillisen koulutuksen reformia. Asiaa valmistellut Tutke 3-työryhmä jättää esityksensä opetus- ja kulttuuriministerille 17.8. Luvassa on nykyistä laaja-alaisempia tutkintoja, jolloin yksittäisten tutkintojen määrä vähenee.

Kolme erilaista tutkintoa

Ammatillinen perustutkinto antaa laajan ammattitaidon ja alan erityisosaamisen. Nykyisin perustutkintoja on 53 ja niistä valmistuvat mm. lähihoitaja, merkonomi, kokki, talonrakentaja, automaatioasentaja ja koneistaja. Vuonna 2014 suoritettiin noin 50 000 ammatillista perustutkintoa.

Ammattitutkinnossa osoitetaan tietyn alan ammattityöntekijän taitojen hallinta. Ammattitutkintoja on 186. Vuonna 2014 suoritettiin 13 000 ammattitutkintoa. Suosituimpia ovat myynnin, laitoshuoltajan, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen, hierojan ja yrittäjän ammattitutkinnot.

Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Erikoisammattitutkintoja on 125. Vuonna 2014 suoritettiin 5 355 erikoisammattitutkintoa. Eniten suoritettiin johtamisen, tekniikan, yritysjohtamisen, tuotekehittäjän ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoja.

Kaikki tutkinnot muodostuvat ammatillisista tutkinnon osista, jotka vastaavat työelämän osaamiskokonaisuuksia. Ammatillisiin perustutkintoihin sisältyy myös yhteisiä tutkinnon osia. Ne sisältävät viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen, matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen, yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavan osaamisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen.

Kaikki ammatilliset tutkinnot antavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluopintoihin.

Kaikilla ammatillisilla tutkinnoilla on valtakunnalliset perusteet, joissa on määritetty tutkinnon osaamisperusteet.

Tutkintoesittelyihin