Aikuiskoulutuksesta ehdotetaan pakollista koko Pohjolassa

15.06.2016

Aikuiskoulutus pakolliseksi koko Pohjolassa, ehdottaa Tanskan entinen ministeri ja EU-komissaari Poul Nielson Pohjoismaiden työelämää koskevassa strategiaselvityksessä. Pohjoismaiden ministerineuvoston toimeksiannosta  tehdyssä Työelämä Pohjolassa -raportissa esitetään ehdotuksia siitä, miten työelämää voidaan kehittää pohjoismaisella yhteistyöllä.

Nielsonin raportin mukaan nopea teknologinen kehitys ja asteittain nouseva eläköitymisikä yhdessä lisäävät entisestään uusien koulutusmahdollisuuksien tarvetta. Lisäksi koulutusjärjestelmän on kyettävä vastaamaan maahanmuuton aiheuttamiin lisäpaineisiin.

Jotta Pohjoismaat pystyvät tulevaisuudessakin pitämään kiinni asemastaan kansainvälisessä kilpailussa, koulutukselta vaaditaan uusia ratkaisuja ja enemmän kuin vanhan toistoa. Nielsonin mukaan haasteena ei ole paiskia enemmän työtä, vaan työskennellä järkevämmin.

- Ei ole mikään uutinen, että koulutusalalle kaivataan lisää kunnianhimoisia panostuksia.

Yleinen käsitys on, että akateemisesti koulutetuilla on työn luonteen takia paremmat mahdollisuudet täydennys- ja jatkokoulutukseen kuin muilla ryhmillä, mutta myös yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittaneista vahvistaa osaamistaan lisäkoulutuksen avulla.

Aikuisten osaamisen kehittämiseen panostetaan paljon jo nyt, mutta Nielsonin mielestä ”vanhat eväät” eivät riitä globalisaation, digitalisaation ja teknisen kehityksen tuomien haasteiden selättämiseen. Uusien koulutusmuotojen tarvetta lisää tekniikan nopean kehittymisen lisäksi eläkeiän asteittainen nousu.

– Pohjoismaiden kilpailukyvyn turvaaminen vaatii uudenlaista koulutusajattelua. Olisikin visionäärinen päätös, jos Pohjoismaat päättäisivät kehittää yhteisen mallin pakolliselle aikuis- ja täydennyskoulutukselle, Poul Nielson sanoo.

Kolmen päivän koulutusoikeus

Vuoden 2014 alussa Suomessa voimaan astuneen kolmen päivän koulutusoikeuden tarkoitus on ollut myös tukea suunnitelmallista osaamisen kehittämistä ja kannustaa työnantajia henkilöstönsä kouluttamiseen. Kolmen päivän koulutusoikeus ei ole kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle toivotulla tavalla.

Lain mukaan työnantajilla on oikeus saada verohelpotuksia järjestämästään ammatillisesta koulutuksesta edellyttäen, että toteutettava koulutus on suunnitelmallista ja tarpeellista työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
 

Työelämä Pohjolassa -raportti perustuu yli 100 keskusteluun, jotka Poul Nielson kävi ministereiden, kansanedustajien, virkamiesten, tutkijoiden sekä työmarkkinaosapuolten kanssa kaikkialla Pohjolassa sekä EU:n, ILOn ja OECD:n edustajien kanssa. Raportti on järjestyksessä kolmas suuri pohjoismaisen tason strategiaselvitys.