50 tutkintoa esitelty

04.10.2016

Kaivosalan perustutkinto on aakkosjärjestyksessä viideskymmenes ammatillinen tutkinto, joka esitellään AMKEn sivuilla. Eri alojen tutkintoja on yhteensä yli 360.

Urakka alkoi ammattisukeltajan ammattitutkinnosta heinäkuun lopulla ja tulee päättymään yritysnevojan ammattitutkintoon ensi kesänä. Tutkintojen kautta olemme esitelleet mm. auto-, elintarvike-, finanssi-, hevos- ja hiusalat.

Tutkintojen esittely osoittaa, että ammatillinen koulutus on laaja-alaisin ja monisäikeisin osa suomalaista koulutusjärjestelmää. Sen suuri vahvuus on kaksijakoinen tehtävä työelämään tulevien ja siellä jo olevien kouluttajana.

Ammatillisella perustutkinnolla tullaan oman alan työmarkkinoille. Ammatti- ja erikoisammattitutkinto mahdollistavat osaamisen syventämisen tai laajentamisen. Erikoisammattitutkinnoilla pätevöidytään myös esimiestehtäviin.

Vuonna 2015 ammatilliseen koulutukseen osallistui  325 000 opiskelijaa. Heistä 49 000 oli oppisopimuksessa. Ammatillisia tutkintoja suoritettiin yhteensä 74 600.