AMKE ja SAJO: Ammatillisen koulutuksen tulevaisuusinvestointien rahoituksen tulee olla tasapuolista koulutuksen järjestäjille

14.10.2019

Hallitus kohdisti vuoden 2019 lisätalousarviossa 20 M€ ammatillisen koulutuksen opettajien, ohjaajien ja tukihenkilöstön palkkaamiseen, nykyisten tuntiopettajien opetustuntimäärän lisäämiseen sekä oppimisympäristöjen ja pedagogisten toimintamallien kehittämiseen. 

20 M€ on osa 235 M€ määräaikaista tulevaisuusinvestointia, joka on parhaillaan eduskunnan budjettikäsittelyssä.

- Tulevaisuusinvestoinnin kohdentuminen laajasti henkilöstöön sekä oppimisympäristöihin on osuvaa. Tämä tukee selvästi koulutuksen laadukasta toteuttamista. Koulutuksen järjestäjien toiveet on huomioitu asiassa hyvin, toteaa AMKEn toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on luvannut lokakuun puolivälissä rahoituksen jakokriteerit. Kriteerit aiheuttavat huolta koulutuksen järjestäjissä. 

- Kriteerien tulee olla tasapuoliset ja rahoituksen koko rahoituskauden ennakoitavissa olevaa. Oppilaitoksissa on jouduttu tekemään vaikeita sopeuttamistoimia rahoitusleikkausten vuoksi samaan aikaan, kun on johdettu laajaa pedagogista uudistusta. Merkittävä osa järjestäjistä on joutunut tekemään henkilöstövähennyksiä ja osa toimijoista on toiminut pitkään alijäämäisellä budjetilla, korostaa SAJOn puheenjohtaja Raimo Alarova.

AMKE ja SAJO esittävät, että vuosille 2019-2022 kohdennettava tulevaisuusinvestointirahoitus jaetaan koulutuksenjärjestäjille suoraan suhteessa järjestäjän kuluvana vuonna toteutuneeseen valtionosuuteen perustuvaan opiskelijavuosimäärään suhteutettuna. Tämä varmistaisi yhdenvertaisuuden ja vähentäisi selkeästi myös asiaan liittyvää hakubyrokratiaa. 

Mikäli päädytään joihinkin kriteereihin, niiden tulee huomioida koulutuksen järjestäjien erilaiset tilanteet ja toimintaprofiilit. Lisäresursseja tarvitaan kaikessa ammatillisessa koulutuksessa, nuorten, aikuisten, erityistä tukeva tarvitsevien ja maahanmuuttajien koulutuksessa.