Yrittäjyyskasvatus – Yhteistyötä yli oppilaitosrajojen

11.02.2019

Heinäkuu 2005, istun lentokoneessa opiskelijoiden, opettajakollegoiden ja Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) asiantuntijoiden kanssa paluumatkalla Junior Achievement Europa, The Company of the Year – tapahtumasta. Opiskelijammekin olivat tutustumassa Norjan opiskelijayrittäjyyteen. Katselen toiselta puolelta lentokoneen käytävää, kuinka Mikko Jaatinen ja Tomi Helvelahti ideoivat innokkaana. Ideariihi on vauhdissa. Hetken päästä pojat viittovat papereitaan ja julistavat ideaansa nauraen: ”Meillä on idea yrittäjyyden rippileiristä.”

Seuraavan vuoden aikana tästä nuorten ”yrittäjyyden rippileiristä” kehittyi Nuori Yrittäjyys ry:n ja TAT:n tukemana yrittäjyysohjelma, NY24h yrittäjyysleiri, jonka ilosanoma levisi myös Suomen rajojen yli ja syntyi kansainvälinen Innovation Camp. 

Tässä malliesimerkki yrittäjämäisestä ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistavasta. Se on oikeaa asennetta, innovatiivisuutta, tulevaisuussuuntautuneisuutta, päättäväisyyttä, vastuuntuntoa ja johtamista. Opiskelijat aktivoituvat omavastuisuuteen ja sisäiseen yrittäjyyteen, ja oppimisessa on tekemistä ja ajattelua.  

Opintojen aikana Mikko Jaatinen perusti Realister Oy:n, joka teki kaavavihkoja. Hän oli Picnic- yrittäjänä ammattikorkeakouluopintojen aikana. Nordic Business Forumiin Mikko ohjautui partneriksi tavattuaan perustajan, joka oli yläkoulun ajoilta Nuorta Energiaa ny-yrityksen kaveri Jyri Linden. Yrittäjyyskasvatus verkottaa ja yhdistää tulevaisuuden tekijöitä. Molemmat pojat ovat yhteistyössä oppilaitosten kanssa kannustaneet tuhansia nuoria yrittäjämäiseen ajattelutapaan.  

Yrittäjämäiseksi pedagogiikaksi nimetään opetus, jossa hyödynnetään sekä yksilöiden että ryhmän osaamista ja vahvuuksia. Yrittäjyyskasvatuksen toteuttamisessa näkyy yhteisöllisyys, ongelmaratkaisu, virheistä oppiminen ja luovuus. Tällaisia menetelmiä ovat mm. tiimioppiminen, projektityöskentely, tekemällä oppiminen, ongelmaratkaisukurssit ja opiskelijayrittäjyys.

Yrittäjyyskasvatuksen perusasiaan kuuluu opiskelijan itsetunnon, itsesäätelyn, motivaation ja tulevaisuusorientaation vahvistaminen. Tämä toteutuu, kun opiskelijoita tukee yrittäjämäinen oppimisympäristö, koulutusta ja yrittäjyyttä tukevat toimintaverkostot sekä valmentavat opettajat.

Yrittäjä Mikko Jaatisen uusin yritys valloittaa Chileä 2019. Siellä hän luotsaa myös Riverian opiskelijayrittäjä Atso Jaakkolaa. Pojat tutustuivat opiskelijayrittäjyyden merkeissä, kun Atso Jaakkolan ja Joona Rädyn opiskelijayritys Ohjas Ny valloitti ideallaan konkariyrittäjiä Uskalla Yrittää 2018 finaalissa Helsingissä. Yrittäjyyskasvatus antaa parhaimmillaan nuorelle oman polun kohti unelmia. 
 
ProRiveria, monialainen tiimipedagoginen oppimisympäristö starttasi 2018 Joensuussa ja ensimmäiset ammattiopiston opiskelijatiimit pääsivät vauhtiin. Opiskelijayrittäjä Atso Jaakkola kysyy tiimiltään: ”Ollaanko yhtä mieltä näistä säännöistä. Ja kuka ottaa vastuulleen pyytää mainostoimisto Tovarin yrittäjä Joona Kotilaisen kertomaan meille some-markkinoinnista.” Joni Piiroinen, pelialan opiskelijayrittäjä vastaa: ”Mie voin hoitaa sen”. Atso Jaakkola ja Henry Klefström, amk Karelian Y-akatemian opiskelija, paiskaavat kättä. ”Teamleader- tapaaminen” he kertovat muille ja suuntaavat kahvilaan. Huomaan yhteistyön sujuvan hyvin.      

Joensuussa on panostettu kouluasteet ylittävään yrittäjyyden yhteistyön. Innovatiivisen työskentelytavan kurssi Epic Challenge, Draft-ohjelma ja NY Start Up-yhteisö ovat hyviä esimerkkejä tästä toiminnasta. Yrittäjyyspolku on kaikilla ammatillisilla kouluasteilla vaihtoehtoinen tapa suorittaa opintoja ja työskennellä muiden yrittäjyydestä kiinnostuneiden kanssa. Ammatillisen toisenasteen Rivrian, ammattikorkeakoulu Karelian ja Itä-Suomen yliopiston yrittäjyysopiskelijoiden ja yrittäjyyttä tukevien ja edistävien organisaatioiden Y-yhteisö starttaa 1.3.2019 Joensuun Tiedepuistossa. Tiiviissä yhteistyössä mukana ovat yrittäjäjärjestöt ja Business Joensuu, joka mahdollistaa tämän ainutlaatuisen Y-yhteisön toiminnan.

Tammikuussa 2019, kun valkoinen lumi kimaltelee pakkassäässä, tiimiopiskelijat tutustuvat jo Tiedepuistoon. Kirkkaana loistavat opiskelijapoikien, Eino Lehmusoksa ja Samuli Gavrilov, silmät, kun he kertovat Ecoset ny:n toiminnasta. Ensi viikolla on Draft-tuomaristolle idean esittely ja asiakasyhteistyön käynnistäminen. Katsomme vielä yhdessä Atso Jaakkolan lähettämän videotervehdyksen Chilestä – hänen 2018 vuosi. Poikien innostus tarttuu, ja ajattelen, että tämä on parasta yrittäjyyskasvattajan työssä. Saan nähdä, miten opiskelijat edistyvät ny-yritystoiminnassaan, opinnoissaan, harrastuksissaan ja koko elämässään. 
 


Atso Jakkola, Joona Räty ja Niko Meriläinen

HUOM! Epic challenge ja terveisiä avaruudesta -esillä myös AMKE-päivillä 13.-14.3.

Kirjoittaja

Marjut Helvelahti
Yrittäjyyden lehtori, Riveria

Helvelahti Marjut