Yksi tapa suorittaa tutkinto

22.12.2015

AMKE esitti kesällä, että ammatillisessa koulutuksessa olisi jatkossa yksi tapa suorittaa tutkinto. Nykyisin käytämme kahta rinnakkaista tapaa opetussuunnitelma- ja näyttötutkintoperusteisessa koulutuksessa. Käytännössä nuorille ja aikuisille on erilaiset tavat tehdä sisällöllisesti samoja asioita.

Päällekkäisyyksiin kuuluu myös eri termien käyttö, mikä on sekavaa ja antaa ammatillisesta koulutuksesta byrokraattisen kuvan työpaikoille, joiden kanssa koulutusta järjestetään.

Yksi tapa suorittaa tutkinto tarkoittaa opintoihin liittyviä hallinnollisia menettelyjä, ei pedagogisia ratkaisuja, joihin sisältyy esimerkiksi opiskelijaryhmien muodostaminen. Tutkinnossa vaadittavan ammattitaidon tutkinnon suorittaja – opiskelija – on voinut hankkia jo aiemmin työssä tai hän voi opiskella oppilaitoksessa tai työtä tehden. Tämä on mahdollista jo nykyisin.

AMKEn esityksen tavoitteena oli siirtyä yhteen toimintaprosessiin, jota ei määrittäisi opiskelijan ikä. Näin toimitaan myös ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa ilman ongelmia.

Ammatillisen tutkinnon suorittamisessa on neljä kriittistä kohtaa opiskelijavalinta, henkilökohtaistaminen, osaamisen arviointi ja tutkinnon suorittaminen.

1 Opiskelijavalinta

Ehdotuksemme lähtökohtana on, että opiskelijaksi pyrkivällä on vapaa oikeus hakeutua haluamaansa ammatilliseen koulutukseen. Perusopetuksen päättäviä varten tarvitaan jatkossakin yhteishaku, mutta sen lisäksi opinnot on voitava aloittaa joustavasti vuoden eri aikoina – tarvittaessa myös kesällä. Iso osa ammatillista tutkintoa suorittavista on aikuisia, joiden koulutustarpeet eivät ole sidoksissa perinteisiin lukukausirytmeihin.

2 Oppimisen henkilökohtaistaminen

Ammatillinen koulutus on siirtynyt osaamisperusteisuuteen, mikä tarkoittaa joustavia ja henkilökohtaisia opintopolkuja. AMKEn ehdotukseen sisältyy, että jatkossakin opintojen alussa laadittava oppimissuunnitelma, jossa sovitaan ammattitaidon hankkimisen ja näyttämisen tavat. Ne voivat vaihdella tutkinnon osittain riippuen opiskelijasta. Suunnitelmaa täydennetään tarpeen mukaan.

Henkilökohtaistamisessa otetaan huomioon aiemmin opitut tiedot ja taidot. Olennaista on arvioida, mitä opiskelijan on opittava, jotta hän täyttää tutkinnon perusteisiin kirjatut osaamisvaatimukset. Samalla huomioidaan opiskelijan tarvitsema opetus ja ohjaus.

Henkilökohtaistamisessa voidaan huomioida myös opiskelijan työpaikan mahdollisuudet toimia oppimisympäristönä tai työpaikan osaamisvaatimuksia.

Nuoren opiskelijan ja työelämästä tulevan aikuisen oppimisen henkilökohtaistaminen on erilaista johtuen heidän osaamisensa eroista. Sitä ei kuitenkaan pidä erottaa hallinnollisilla menettelyillä ja termeillä, kuten nykyjärjestelmissä tehdään.

3 Osaamisen arviointi ammattitaitonäytöillä

Ammatilliset tutkinnot muodostuvat osista, jotka noudattavat työelämän kokonaisuuksista. Tutkinnon suorittajat näyttävät osaamisensa tutkinnon osittain mahdollisimman käytännön läheisissä olosuhteissa. Käytännöstä tiedämme, että kaikkea osaamista ei voida näyttää työpaikoilla.

Osaaminen arvioidaan tutkinnon perusteisiin vertaamalla. Ehdotuksemme mukaan arviointiin osallistuvat jatkossakin opiskelija itse sekä työelämän ja koulutuksen järjestäjän edustajat. Työelämän vahva rooli osaamisen arvioinnissa on tärkeä laadun varmistuksen tae.

Tarvittaessa koulutuksen järjestäjä arvioi opiskelijan osaamista myös muilla tavoin.

4 Tutkinnon suorittaminen

Kun opiskelija on suorittanut kaikki tutkintoon kuuluvat osat, koulutuksen järjestäjä antaa hänelle tutkintotodistuksen. Opiskelijalla on oikeus saada todistus myös hyväksytystä tutkinnon osasta. Tämä tarkoittaa, että tutkintotoimikuntia ei tarvita enää antamaan tutkintotodistuksia. Näin vähenee huomattava osa aikuisten ammatillisen koulutuksen ympärillä pyörivästä byrokratiasta.

Ammatillisia tutkintoja kehitetään nykyistä laaja-alaisemmiksi. Jatkossa jokainen ammatillinen tutkinto sisältää monia osaamisalueita, jotka valmistavat eri työtehtäviin. Tutkintoihin tulee entistä enemmän valinnanvapautta, jolloin opiskelija voi räätälöidä oman tutkintonsa. Erityisesti aikuiset tutkinnon suorittajat voivat tarvita osaamista, joka muodostuu erilaisten tutkintojen yhdistelmistä. Asiakaspalvelua, myynti- tai yrittäjyysosaamista tarvitaan alalla kuin alalla. Tässä maailmassa yhteen tutkintoon tai alaan keskittyvät tutkintotoimikunnat eivät enää toimi.

Kirjoittaja

Petri Lempinen
Toimitusjohtaja AMKE ry

Lempinen Petri