Vaikuttavuutta verkkopedagogiikan ja tvt-osaamisen vertaistukijärjestelmällä

21.11.2016

Keudaan on luotu kaikki koulutusalat kattava Luotain-lähitukiverkosto, jonka tehtävänä on verkkopedagogiikan ja tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön edistäminen.

Luotain-verkosto toimii verkkopedagogiikan asiantuntijan johdolla. Opetuksen esimies ja luotainlainen tekevät verkkopedagogiikan asiantuntijan ohjauksessa oman alansa toimintasuunnitelman lukuvuodeksi. Luotain-henkilöt ovat eri alojen esimiestensä valitsemia opettajia tai kouluttajia, jotka toimivat omien alojensa tieto- ja viestintäteknologian kehittämisen asiantuntijoina. Luotain lähitukiverkoston vaikuttavuudelle merkittävää on se, että se toimii todellisten tarpeiden mukaan, eikä tarjoa keskitetysti samaa kaikille.

Olemme rakentamassa isompaa digiloikkaa, joka koostuu lukuisista pienistä teoista. Luotain-toiminnan avulla konkreettisia tieto- ja viestintäteknologiaa ja verkkopedagogiikkaa edistäviä toimia on Keudassa tehty nyt jo tuhansia. Ensimmäisen askeleet otettiin vuonna 2014 ja nyt muutaman vuoden jälkeen toiminnan ollessa vakiintuneempaa ja systemaattisempaa on se yhä tehokkaampaa ja vaikuttavampaa. 

Tieto- ja viestintäteknologian ja verkkopedagogisen toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys on lisännyt vaikuttavuutta. Luotaintoiminnan tuloksena lisääntynyt verkostoituminen ja jakaminen ovat synnyttäneet toimialoilletoimialoille jo jopa useampia omia digitiimejä, joiden kautta on mahdollisuus saada tukea ja apua verkkopedagogiikan ja tieto- ja viestintäteknologia -asioissa. Henkilöstön tieto- ja viestintäteknologiakoulutustarjonta on kasvanut ja Keudan tunnistettujen eksperttien lukumäärä on lisääntynyt. Vaikuttavuus on näkynyt eri tavoin ihmisten huomioimisena, palkitsemisena ja sitäkin kautta heidän työnsä arvostamisena.

Vaikuttavuutta lisää myös Keudassa tarjolla olevat erilaiset verkkopedagogiikkaa ja tieto- ja viestintäteknologiaosaamista tukevat ratkaisut, jotka avaavat erilaisia mahdollisuuksia opetukselle ja pedagogisille malleille.

Toiminnan vaikuttavuudelle on elintärkeää, että ylimmät päättäjät ovat mukana ja sitoutuneet.

Luotain-toiminnalla on saavutettu lisäksi muitakin hyötyjä työhön, helppoutta toimintoihin sekä hauskuutta ja halpuutta toimintaan. Periaatteena on ollut, että ihminen edellä ja laitteet perässä. Tarve ja into oppia tieto- ja viestintätekniikan taitoja on kasvanut ja Luotain -tyyppistä toimintaa halutaan nyt Keudassa opetus- ja koulutuksen lisäksi muuallekin.

Luotain-toiminta on mahdollistanut aiempaa paremman osallistamisen. Lupa kokeilla, innostua ja innostaa muita on myös vähentänyt tyytymättömyyttä työssä. Teemme yhdessä, kaikkia tarvitaan ja kaveria ei jätetä. Tavoitteena on saada kaikki mukaan. Mitä enemmän ihmisiä on mukana, sitä vaikuttavampaa toiminta on.

Lue lisää:
OPH: Luotain – verkkopedagogiikan ja tvt-osaamisen vertaistukijärjestelmä
 

Kirjoittaja

Kari Honkonen
Verkkopedagogiikan kehittäjä, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä KEUDA

Honkonen Kari