Uskalla hypätä rajojen yli

31.07.2018

Kun AMKE valitsi asiantuntijakseen teologin ja papin, ihmettelivät monet sekä minun että AMKEn valintaa. Samaa kummastelua on toki herättänyt lobbarin valinta kirkkoherraksi. Oma logiikkani on, että haluan toimia aina siellä, missä maailmaa tai asioita kehitetään, parannetaan. Olen halunnut laittaa taitoni likoon maailman, yhteiskunnan ja minulle tärkeiden asioiden puolesta. Myönnän toki, että ammatilliset hypyt ovat vaatineet rohkeutta, minulta ja valitsijoilta. Ja vaativat huomennakin. 

AMKE syntyi rohkeudesta ylittää rajoja. Oli ihmisiä, joilla oli visio, että pysymällä omissa kuppikunnissa surkastutaan, mutta tekemällä yhteistyötä toisen, erilaisen kanssa, kehitytään. Näillä ihmisillä oli toive, että ammatillinen koulutus kehittyy, ei surkastu. 

Olen edustanut ammatillisen koulutuksen järjestäjiä nyt kolme vuotta. Ammatillinen koulutus on saanut näinä vuosina kovin monet kasvot. Ilot, surut, murheet ja kehittämistarpeet ovat jäsenillämme erilaisia. Joku on kysynyt, onko tällaisen porukan etujen valvominen vaikeaa. Onhan se. Minä uskon kuitenkin siihen, että vain yhdessä tekemällä ja toista tarkasti kuuntelemalla pystyy kehittymään. Edelleen tarvitaan rohkeutta kuulla, millaista hyvää löytyy satojen kilometrien päästä. Tarvitaan rohkeutta loikata yli totuttujen rajojen omassa työnkuvassa. Tarvitaan rohkeutta tehdä asiat toisin. 

Uskon vahvasti siihen, että kehittäminen syntyy vain kulkemalla rajapinnoilla ja verkostoissa. Kehittäminen syntyy vain uskaltamalla hypätä, kokea vierasta ja kuulla täysin toisenlaista. 

Ammatillisen koulutuksen reformin iso juttu on ollut avata ammatillinen koulutus koulunpidosta aktiiviseksi toimijaksi ja kumppaniksi. Opettajan työ ei löydy luokkahuoneesta, vaan maailmasta. Ei omista tunneista, vaan yhteisestä tekemisestä. Tiedän, että moni on tehnyt näin ennenkin. Liian usein oppilaitoksen henkilökunta kuitenkin pysyy edelleen omien rajojen sisällä, omalla mukavuusalueellaan. Tällaista palautetta saan myös työelämäkumppaneiltamme. 

Ammatillisen koulutuksen pitää olla rohkeampi ylittämään rajoja ja kertomaan, miten koulutus voi tukea yrittäjää tai työyhteisöä. Reformin jälkeinen uusiamis haastaa kuulemaan tarpeita työelämästä, kumppaneilta ja opiskelijoilta ja kysymään ”mitä voisimme oppia häneltä?”. Ammatillinen koulutus tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle vain välillisesti. Oppilaitos ei ole itseisarvo. Meidän tekemämme työ sen sijaan on arvo silloin, kun tuemme yksilöä ja yhteisöä kehittymään. 

Minun tehtäväni viimeisenä työpäivänä on kannustaa Teitä rohkeuteen myös tulevassa. Luottakaa yhteiseen ja uskaltakaa hypätä kumppanuuteen yli rajojen. 

Samalla haluan kiittää. Lämmin kiitos kaikille Teille, omille ja kumppaneille, jotka olette anteet omastanne yhteiseen. Ammatillinen koulutus on vahvempi, koska Sinä olet uskaltautunut yhteiseen. Uskalla myös tulevaisuudessa.
 

Kirjoittaja

Riikka Reina
vt. toimitusjohtaja, AMKE ry

Reina Riikka