Tietojohtaminen strategisen johtamisen tukena

23.11.2020

 

Juha Sipilän johtaman hallituksen yksi kärkihanke oli Ammatillisen koulutuksen reformi, jonka tarkoituksena oli uudistaa ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestäjärakenteita. Lain muutokset vaikuttivat koulutusten järjestäjien toimintaan välittömästi jo vuonna 2018 – toimintaympäristö oli muuttumassa voimakkaasti tietointensiiviseksi. Tämän ja erityisesti rahoituslainsäädännön muutoksen vuoksi lähdin Pro Gradu -tutkielmassani tarkastelemaan tietojohtamista strategisen johtamisen tukena Suomen Diakoniaopistossa. 

Tietojohtaminen = tiedon johtaminen + tiedolla johtaminen

Tietojohtaminen mielletään usein pääosin tiedolla johtamiseksi, jonka näkökulman ongelmat olen kohdannut omalla urallani tietojohtamisen parissa jo 1990-luvulta lähtien. Toisin sanoen tiedolla johtaminen on hankalaa, jos tieto tai ymmärrys siitä eivät ole kunnossa. Tietoa luodaksemme tarvitsemme laadukasta ja ajanmukaista dataa ja tietämystä synnyttääksemme tarvitsemme ymmärrystä luodusta tiedosta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tietointensiivisyyden kasvaessa asioiden pitää olla hallussa organisaation eri tasoilla siten, että varmistetaan strateginen, liiketoimintamallien mukainen ja operatiivinen toiminta ja näiden johtaminen.

Reformin ja rahoituslainsäädännön muutosten vuoksi oppilaitosten rehtorit ja johtoryhmät joutuivat tilanteeseen, jossa uudet toiminalliset vaatimukset piti viestiä oppilaitoksen tekijöille lain tarkoittamassa hengessä. Muutosviestinnän merkitys korostui tilanteessa, eikä pelkästään siksi, että viranomaisohjeet olivat puutteellisia. Koulutusjohtamisen osaaminen joutui kovalle koetukselle. Tietojohtaminen tuli mukaan, koska toimintaa kuvaavien tietojen ajantasaisuus ja laatu korostuivat. 

Sisällöllisten muutosten vaikutus on ammatillisen koulutushistorian merkittävimpiä; digitaalisuuden merkitys on yhteenlaskettujen osiensa summaa suurempi. Strateginen ymmärrys siitä missä olemme ja mihin olemme menossa, vaatii huomattavasti paljon enemmän, uusien toimintatapojen ja -mallien käyttöönotto edellyttää oppivan organisaation merkittävää uudistumista. Koulutusjohtaminen onkin kokemassa historiallista muutosta erityisesti tietojohtamisen näkökulmasta, johon sitä ei ollut valmennettu. Ja kaikki tämä on haasteellista ilman, että toiminnan keskiössä pitäisi olla yksilöllinen opiskelija, jota ohjataan andragogiikan kulmakiviin nojaten.

Kuinka tietojohtaminen tukee strategista toimintaa?

Johtamisen kouluttaja ja tuntija Peter F. Drucker (1909–2005) on todennut mm. ”Managerointi on asioiden tekemistä oikein; johtajuus on oikeiden asioiden tekemistä.” Tietojohtaminen on sekä managerointia että johtajuutta; datan tuottamista, keräämistä ja yhdistelyä, jonka jälkeen analysointia ja tiedon luontia, jota seuraa ymmärrys – tietoisuus missä olemme, minne menemme, ja miksi ja miten. Yksinkertaista, mutta kuitenkin niin vaikeaa ja monimutkaista, koska se vaatii organisaation eri tasojen osaamista ja ymmärrystä eri tasoilla. Tutkielmassani Suomen Diakoniaopiston toiminta on monella tapaa ollut tuloksekasta, ajan vaatimuksissa ja hengessä elävää, rahoitusta varmistavaa ja kasvattavaa – siis esimerkkejä on tarjolla monille. 

Tutkimuksen keinoin eteenpäin

Tietojohtamisen kehittäminen riippuu vahvasti toimintaympäristöstä. Ammatillisen koulutuksen reformi on kaikille ammatillisen koulutuksen järjestäjille sama, mutta tietojohtamisen näkökulmasta korostuvat eri asiat. Se, tehdäänkö toimintakulttuurin ja asennemaailman muutosta vai teknisiä tietojärjestelmä- ja prosessimuutoksia, ovat eri asioita ja johtamisen näkökulmasta eri tavalla johdettavia.

Tarkoituksenani on jatkaa Pro Gradu -tutkielman hengessä tietojohtamisen tutkimusta toisen asteen ammatillisen koulutuksen kentällä väitöskirjaa tavoitellen. Kunkin yksittäisen tutkimuksen tarkoitus on tieteellisen tutkimuksen keinoin tuoda objektiivinen katsaus tilanteesta toimenpide-ehdotuksineen koulutuksen järjestäjän käyttöön toimintansa kehittämiseksi tämän omin neuvoin. Tätä kehittämisajatusta ja toimintaa tukee myös Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje strategiarahoituksesta kuluvalta vuodelta. 

Pro Gradu -tutkielma

Jyväskylän Yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi valmistunut ja aikuisopettajan pedagogiset opinnot suorittanut sekä koulutusjohtamisen opinnot juuri aloittanut pitkän linjan tietojohtamisen ammattilainen Jari O. Kauppi saattaa tulla vastaan myös Kanta-Hämeen Hattulan metsissä kahden dalmatialaiskoiran kanssa vaeltamassa.

Kirjoittaja

Jari O. Kauppi
Tutkija, kouluttaja ja konsultti - tietojohtaminen

Kauppi Jari O.