Säilyykö ammattitutkintojärjestelmän kilpailukyky?

21.03.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi pääministeri Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Reformilla uudistetaan koulutuksen rahoitusta ja ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää sekä järjestäjärakenteita. Tutkintorakenteen uudistamisen (TUTKE 3) tehtävänä on mm. laatia puitteet ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja tutkintojen kehittämiseksi erityisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta. 

Uudistustyön alla on siten eräs suomalaisen koulutuspolitiikan ”kruununjalokivi”, vastikään 20 vuotta täyttänyt näyttötutkintoihin perustuva ammatillisen koulutuksen osa. Jalokivi, jonka suosiota ja vaikuttavuustuloksia voidaan hyvin verrata suomalaiseen peruskouluun ja ammattikorkeakoulujärjestelmään.

Tulevaisuuden megatrendeistä puhuttaessa keskitymme usein globalisaatioon, tieto- ja viestintätekniikan työelämää ja koulutusta mullistaviin vaikutuksiin sekä toimiala- ja ammattialamurroksiin. Se mikä usein jää pienemmälle huomiolle on niin yksilön kuin yhteisöjenkin itsenäisyyden ja omaehtoisuuden kasvu. Se, että yksilöt ja yhteisöt toimivat asiakkaina entistä vapaammilla kilpailumarkkinoilla, itsenäisinä päätöksentekijöinä. Esimerkiksi tulevilla itsehallintoalueilla kansalaiset voivat tehdä itsenäisiä päätöksiä siitä, hankkivatko he lääkäripalvelut julkiselta palveluntuottajalta vai yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta.

Monet meistä ajattelevat, että ammatillisella koulutuksella ja sen tutkintojärjestelmällä on yhteiskunnan suoja. Ikään kuin kyse olisi valtiovallan monopolista, jota poliitikot ja korkeat virkamiehet kehittävät haluamaansa suuntaan ja jonka palvelut sitten jaetaan kansalaisille. Tähän harhaan saattaa johtaa se, että ammatilliseen koulutukseen suunnataan merkittävästi julkista rahoitusta niin nuoren ikäluokan kuin aikuisväestönkin kohdalla.

Tosiasiallisesti vain joillakin ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän yksittäisillä palvelutuotteilla on yhteiskunnan suoja. Esimerkiksi lähihoitajan tutkinto on ehdoton edellytys osaan työtehtävistä ja viroista. Samanaikaisesti yli 95 %:lla järjestelmään kuuluvista tutkintonimikkeistä ei ole vastaavaa yhteiskunnallista suojaa.

Viimeaikaiset uutiset siitä, miten henkilöstöpalvelualan yritykset mm. kouluttavat ravintola-alan ammattilaisia parissa viikossa ketjukonseptien palvelukseen, kertovat tutkintojärjestelmän suojan puutteista. Niin yksilö kuin yrityskin voi perustellusti kysyä, miksi opiskella kolme vuotta laaja-alaista perustutkintoa, jos työsuhteen voi solmia ja palkkatuloille päästä ”pikakoulutusreittiä”. Samaan aikaan kannattaa huomata se, että TEM:in rahoittaman ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinnat suuntautuvat vuodesta toiseen entistä useammin ”ei-tutkintotavoitteiseen” suuntaan.

Edellämainittu yhteiskunnallinen kehitys on hiljainen signaali, jota ammatillisen koulutuksen järjestäjät sekä poliitikot ja viranomaiset eivät voi sivuuttaa. Toimimme aidoilla kilpailumarkkinoilla, joissa edustamaamme järjestelmän asiakaslähtöisyyttä, laatua ja vaikuttavuutta sekä kustannustehokkuutta mitataan päivä päivältä kriittisemmin.

Mikäli kehitämme ammatillisen koulutuksen järjestelmää vain yhteiskunnallisena jakelujärjestelmänä instituutioiden (järjestämisluvat ja -sopimukset) suojassa, sivuutamme helposti varsinaisten edunsaajien eli asiakkaiden kehittyvät tarpeet ja vaatimukset. Tällöin syntyy uhka, että he äänestävät jaloillaan entistä useamman toimialan ja ammatin sekä näihin kytkeytyvän osaamisen kehittämistarpeen kohdalla. Emmehän halua tutkintojärjestelmän tai sen yksittäisten palvelutuotteiden, tutkintojen, marginalisoituvan?

Kirjoittaja

Timo Karkola
2. varapuheenjohtaja, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Karkola Timo