Ryhdy sinäkin matonkutojaksi!

28.05.2015

Kesä on täällä! Juuri näinä päivinä moni sydän pamppailee jännityksestä lukuvuoden päättymisen takia. Saanko hyviä arvosanoja? Pääsenkö jatko-opintoihin tai haluamaani työpaikkaan? Menestynkö tulevaisuudessa? Olenko oikealla alalla?

Tuttuja kysymyksiä varmasti meille jokaiselle. Nuori on peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen jälkeen kovassa paikassa valitessaan itselleen elämän suuntaa, omaa oikeaa uraa. Monelle tie ei ole ollenkaan selvä. Voi olla, ettei mikään opintolinja tunnu omalta. Opinto-ohjaajankaan neuvot eivät välttämättä anna ahaa-elämystä.

Tänä keväänä toisen asteen oppilaitoksista valmistuu yli 90 000 nuorta. Niin ylioppilaat kuin ammattiopistolaiset pääsevät juhlimaan opiskelun tuloksia ja miettimään tulevaisuuden suunnitelmia. Ammattiin valmistuvat ovat askeleen lähempänä työelämää ja sen koitoksia. Ylioppilastutkinnon kanssa on mietittävä vielä jatko-opintoja.

Omasta opiskeluhistoriasta olen oppinut, että aina saa erehtyä ja valintojaan voi korjata elämän aikana myös uudelleen kouluttautumalla ja vaihtamalla alaakin. Mikään valinta ei välttämättä ole lopullinen. On erittäin hyvä nähdä elämää usealla alalla ja oppia tekemään työtä kuin työtä mitään alaa väheksymättä.

Mika Waltari on ajatellut: ”Olemme matonkutojia, orja Mikael ja kudomme suunnatonta mattoa. Jokaisella meistä on eriväriset lankamme ja kuviomme kudottavana, mutta maton kokonaismallia emme aavista. Se on kuitenkin olemassa ja langat saattavat katkeilla, värit epäonnistua ja kuviot mennä sekaisin, mutta kärsivällinen kaitsija korjaa erehdykset pitäen silmällä suurta kokonaiskuvaa. Ryhdy sinäkin matonkutojaksi, orja Mikael, niin jokainen tekosi ja ajatuksesi käy täyttämään vähäistä tyhjää kohtaa suuressa matossa etkä elä turhaan vaan elämälläsi on tarkoitus.”  (Mikael Hakim)

Suomen pian nimitettävä uusi hallitus on julkaissut ohjelmansa linjauksia. Koulutuksen osalta ei ole paljon hyvää tiedossa. Toisen asteen koulutuksen uudistaminen on ollut suurena toiveena. Uudistus kun jäi pahasti vaiheeseen edellisen hallituskauden loppumyrskyissä. Nyt näyttääkin, että silloin sivistysvaliokunnasta ulosmarssinut oppositio on nyt hallituksessa toteuttamassa kuitenkin samansuuruiset leikkaukset itse. Uudistuksen sisällöstä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Ainoastaan päällekkäisyyksien purkamisesta, koulutustarjonnan koonnista, rahoituksen ja ohjauksen yhtenäistämisestä sekä työpaikoilla tapahtuvan oppimisen lisäämisestä on yleiset kirjaukset. Rakenteiden uudistamisella halutaan saavuttaa 190 miljoonan euron säästöt. Myös nuorten oppisopimuksen laajentamiseen tarkoitetun avustuksen lisärahoitus tulee häviämään 2018 alkaen. 

Nähtäväksi jää, pystyykö uusi hallitus muokkaamaan toisen asteen reformissa rakenteita ja rahoitusta siihen malliin, että sopeuttaminen hallitusti on mahdollista. Se on selvää, että opetukseen tulee aukkoja aivan varmasti ja se ei ole kyllä tae osaamistason nostamiselle.

Onneksi hallituksen kirjauksissa on digitaalisuuden kehittäminen. Opetusta monimuotoistamalla ja joustavoittamalla voidaan saada hyviä tuloksia. Avainsanoja tulevaisuuden koulutukselle kokonaisuudessaan ovat digitaalisuus, joustavuus ja yhteinen tekeminen. Ammatillinen koulutus kuin lukiokin kaipaavat vahvoja järjestäjiä nyt ja tulevaisuudessa. Tämä muutostyö on tehtävä hallitusti ja osaamisen laatu säilyttäen.

Onnea kaikille kevään valmistuneille!

Kirjoittaja

Tuula Peltonen

Peltonen Tuula

erityisluokanopettaja, KM, ex-kansanedustaja, Akava Keski-Suomen pj, AMKE ry:n hallituksen jäsen