Oppivelvollisuus ei tuonutkaan toiveiden opiskelupaikkaa – erityistä tukea tarvitsevien tilanne puhututtaa

25.08.2021

Puhelimeni on soinut tiheästi kesäkuun yhteisen haun tulosten julkaisemisen jälkeen. Huoltajat, opot, kuntien ohjauksesta vastaavat ja lastensuojelun henkilöstö ovat soittaneet huolestuneena ja harmissaan, kun opiskelupaikkaa ei heidän nuorelleen ole Spesiasta löytynyt. Haaveena ollut koulutuspaikka ei ollutkaan itsestäänselvyys, uudesta, pidentyneestä oppivelvollisuudesta huolimatta.

Vaativan erityisen tuen oppilaitoksiin oli yhteisessä haussa ennätysmäärä hakijoita. Odotukset peruskoulun päättävillä oppivelvollisilla päästä haluamaansa oppilaitokseen tai koulutukseen olivat osittain epärealistiset. 

Erityisoppilaitoksissa paikkoja puolelle hakijoista
Se tosiasia, että ammatillisen koulutuksen järjestäjille on osoitettu rajallinen opiskelijavuosimäärä, ei ole ollut kaikille ihan selvää. Varsinkaan kaikille erityistä ja vaativaa erityistä tukea tarvitseville ei ole ammatillisten erityisoppilaitosten (myöh. AMEO) järjestämislupien puitteissa tarjolla opiskelupaikkaa. Näin siitä huolimatta, että kaikissa AMEO-oppilaitoksissa on syksyllä 2021 opiskelijoita otettu poikkeuksellisen paljon ns. ylipaikoille. 

Hakijoita ammatillisiin erityisoppilaitoksiin yhteisessä haussa oli ja on ollut viime vuosina noin kaksi hakijaa avoinna olevaa opiskelijapaikkaa kohti. Kevään hakijoista suurin osa oli oppivelvollisia. 

Kevään yhteinen haku on ammatillisissa erityisoppilaitoksissa opiskelijavalintojen pääväylä toisin kuin muissa oppilaitoksissa, joissa jatkuva haku on noussut hakuväylänä tärkeäksi. Tänä keväänä avoinna olevia paikkoja oli niukemmin tarjolla osin myös koronan aiheuttamien opintojen viivästymisten vuoksi. 

Yhteistyö oppivelvollisten ohjauksessa on kunnissa kirjavaa
Oppivelvollisten ohjaus ja yhteistyö oppilaitoksemme kanssa on näkemykseni mukaan ollut kirjavaa eri kunnissa. Ammatillisia erityisoppilaitoksia on Suomessa viisi ja niillä on laajat vastuualueet vaativan erityisen tuen tarjoamisessa. Ammattiopisto Spesian vastuualue on kuuden maakunnan alueella eli yhteistyökuntia on monia. 

Kun ottaa huomioon, että opiskelijoita hakeutuu meille myös vastuualueen ulkopuolelta koko Suomesta, on ymmärrettävää, että yhteistyö oppivelvollisten ohjaamisessa on ollut välillä huteraa. Toisissa kunnissa erityistä tukea tarvitsevat oppivelvolliset ovat kuitenkin olleet keväästä lähtien hienossa, tukevassa ohjauksessa, ja yhteisissä keskusteluissa tieto oppivelvollisesta on kulkenut hyvin. 

Haastavinta niillä, joilla vähiten vaihtoehtoja
Tämän hetken akuutti haaste on meille kuntien osoittamat oppivelvolliset, joille vaativan erityisen tuen oppimisympäristöt nähdään ainoana vaihtoehtona. ”Talon” ollessa jo täynnä, meillä ei ole helppoja ratkaisuja siihen, kuinka tarjota näille nuorille heidän tarvitsemiaan asianmukaisia tiloja, osaavaa henkilökuntaa ja palveluja.

Oppivelvollisuus on tänä syksynä uutta ja monia asioita joudutaan ratkomaan yhteistyössä mm. kuntien ja OKM:n kanssa. Mahtavaa on ollut huomata, että kaikilla on tahto löytää oppivelvollisille oikeanlainen mahdollisuus suorittaa oppivelvollisuus kykyjensä mukaan.

Ammattiopisto Spesian rehtori Tiina Meriläinen työn ulkopuolella: Vapaa aikana harrastan koulutukseni eli taiteen maisterin mukaisia hommia - mm. keramiikkaa, maalausta ja grafiikkaa. Lukeminen ja liikunta sopiviin väleihin pitää virkeänä.

Kirjoittaja

Tiina Meriläinen
rehtori, Ammattiopisto Spesia

Meriläinen Tiina