Opot, kyllä me ymmärrämme…

31.01.2020

Hyvä opinto-ohjaaja, 

vaikka sinulla on todella paljon töitä ja liian vähäiset resurssit suureen ohjattavien opiskelijoiden määrään nähden, olemme enemmän kuin kiitollisia siitä, että yrität pitää tämän koko paketin kasassa ja autat meitä parhaasi mukaan. Me todella tarvitsemme kaiken käytettävissä olevan avun. Pari vuotta sitten tuli voimaan suurin uudistus moneen vuoteen ammatillisessa koulutuksessa ja ymmärrämme, että sen loppuunsaattaminen on tuottanut vaikeuksia ja kuormittaa joitain oppilaitoksia edelleen.

Nyt olemme siinä pisteessä, että hallitusohjelmaankin kirjattu oppivelvollisuusiän korottaminen kolkuttelee jo ovella ja on aivan selvää, että erityisesti sen jälkeen olet meille opiskelijoille korvaamaton apu ja opinto-ohjauksen tarve ammatillisessa koulutuksessa kasvaa entisestään. Monet meistä suuntaavatkin toiselta asteelta kohti korkea-asteen opintoja. Kaikille opiskelupaikan valinta ei ole itsestäänselvyys – tarvitsemme siinä sinun apuasi.

Koska sinulla on kädet jo valmiiksi enemmän kuin täynnä, me opiskelijat tahdomme helpottaa työtäsi tekemällä kaikkemme, jotta saisimme sinulle lisää resursseja toimia. Lisäresurssien avulla sinäkin saat hoidettua työn laadukkaammin ja me opiskelijat saamme ohjauksesta enemmän irti.

Me OSKU:ssa ja SAKKI:ssa olemme vahvasti sitä mieltä, että jokaista kahtasataa opiskelijaa kohti on oltava yksi täysipäiväinen opinto-ohjaaja. Jaamme parhaamme mukaan tätä sanomaa eteenpäin, jotta voimme luoda yhdessä maailman parhaan toisen asteen ammatillisen koulutusjärjestelmän, jossa jokainen saa kaipaamaansa opinto-ohjausta.

Kirjoittajat

Iivari Korkala
puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

Korkala Iivari

Elias Tenkanen
puheenjohtaja, Suomen Ammattiin Opiskelevien liitto – SAKKI ry

Tenkanen Elias