Ohjausta, rohkaisua ja toimivia väyliä – tuetaan ammattiin opiskelevien kiinnostusta jatko-opintoihin

04.07.2018

Tänä vuonna Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportin tulokset olivat erityisen kiinnostavaa luettavaa, kun ammattiin opiskelevat nuoret olivat ensimmäistä kertaa yläkoululaisten ja lukiolaisten rinnalla mukana kyselytutkimuksessa. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla on lukiolaisiin verrattuna selvät sävelet oman tulevaisuutensa suhteen. Valmistumisensa jälkeen he aikovat hakea töitä tai opiskella lisää. 

Hienoinen yllätys oli kuitenkin se, että jopa lähes puolella ammattiin opiskelevista mielessä siintävät jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa. Tähän on siis syytä pureutua hieman tarkemmin. 

Ammattiin opiskelevat kokevat, että heitä ei kannusteta jatko-opintoihin aktiivisesti. Ohjausta jatko-opintoihin he saavat selvästi lukiolaisia vähemmän sekä koulussa että kotona vanhemmiltaan. Nuoret tarvitsevat aikuisten tukea ja rohkaisua unelmilleen. Ohjausta ammatillisessa koulutuksessa on tarpeen kehittää, jotta unelma jatko-opinnoista ei jää kenelläkään toteutumatta ainakaan riittämättömäksi tai vääränlaiseksi koetun ohjauksen takia. 

Toivottavasti Nuorten tulevaisuusraportti on kulunut myös ammattikorkeakoulujen käsissä, sillä tulokset osoittavat ammatillisen tutkinnon suorittaneiden olevan niille yhä tärkeämpi kohderyhmä. Lukiolaisille yliopisto on jatko-opintopaikkana selvästi ammattikorkeakoulua vetovoimaisempi vaihtoehto. Tämä on tärkeää ottaa huomioon nyt, kun ammattikorkeakoulut pohtivat osana opiskelijavalintauudistusta minkä suuruiset kiintiöt ne luovat ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon todistuksen perusteella koulutukseen valittaville. Todistusvalinnan tulee olla jatkossa aito väylä ammattikorkeakouluun myös ammatillisen tutkinnon suorittaneille.

Kysyttäessä nuorilta kuinka hyvin koulu opettaa tulevaisuuden taitoja, oli ammatillisen koulutuksen ja lukion opiskelijoiden tyytyväisyydessä kaikkein suurimmat erot kielitaidon opetuksessa.  Ammatillisen koulutuksen opiskelijat kaipaavat lisää kieliopintoja. On tärkeää, että ammatillinen koulutus ei jää tässä jälkeen muusta koulutuksesta. Kielitaito on tärkeä osa ammatillista osaamista ja se tukee myös jatko-opinnoissa menestymistä.  

Ammatillisesta koulutuksesta käyty keskustelu ja uutisointi on viime vuosina sävyltään kovin negatiivista. Siksi oli ilahduttavaa huomata, että nuoret kokevat asiat toisin. Ammattiin opiskelevien silmissä tulevaisuus tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia ja koulutus antaa hyvät eväät pärjätä työelämässä ja elämässä yleensä. 

Kun koulu loppuu-nuorten tulevaisuusraportti 
Video keskeisistä tuloksista 

Kirjoittaja

Satu Ågren
johtava asiantuntija, varatoimitusjohtaja, AMKE ry

Ågren Satu