Nyt tarvitaan ammatillista koulutusta

12.08.2020

Tilanne työmarkkinoilla muuttui koronakevään 2020 aikana poikkeuksellisen nopeasti äärilaidasta toiseen. Työttömien ja lomautettujen määrä kasvoi hetkessä uusiin lukemiin. Esimerkiksi TEM:n kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan Suomessa oli noin 163 000 työtöntä ja 107 000 kokoaikaisesti lomautettua enemmän kuin vuotta aikaisemmin samaan aikaan.

Vuoden 2020 alkupuolella koulutuspalveluja suunniteltiin asiakasrajapinnassa lähes pääsääntöisesti uuden työvoiman rekrytointitarpeisiin. Erilaisilla rekrytointeihin johtavilla ammatillisilla koulutuksilla oli iso tarve. Useat ammatillisen koulutuksen järjestäjät olivat myös mukana kehittämässä työ- ja koulutusperustaisen maahanmuuton toimintamalleja. Osaavan työvoiman saatavuus oli päivittäin otsikoissa.  

Muuttunut työmarkkinatilanne aiheutti nopeasti muutostarpeita ammatillisen koulutuksen toimintamalleihin ja palvelutarjontaan.

Ammatillisen koulutuksen palveluja tarvitaan nyt erityisesti työttömien ja lomautettujen osaamisen kehittämiseen sekä edistämään heidän työllistymistään. Tilanne työmarkkinoilla jatkuu epävarmana, mutta varmaa on kuitenkin se, että ammattiosaajia tarvitaan aina. 

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien on myös yhdessä huolehdittava, että alueelliset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat kunnossa.  Asiakkaiden on löydettävä koulutus- ja uraohjauspalvelut helposti. 

Kirjoittaja

Pasi Artikainen
kuntayhtymän johtaja, rehtori, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu

Artikainen Pasi