Nuorten toiveet työssäoppimisesta: Rehellistä palautetta ja sosiaalisia taitoja

09.11.2021


Osallistuimme SAKKIn porukalla viime viikolla Perho Liiketalousopiston hyvinvointipäiville, joilla pidimme työpajoja aiheena “Unelmien työssäoppimisjakso”. Kävimme nuorten kanssa läpi, millaisia asioita olisi hyvä tietää ja taitaa ennen työssäoppimisjaksoa (TOP-jaksoa), mitä jakson aikana tapahtuu ja mitä TOP-jaksosta olisi hyvä jäädä käteen. Kaikki työpajoihin osallistuneet ryhmät koostuivat ensimmäistä tai toista vuotta opiskelevista ja suoraan peruskoulusta tulleista, joten näkökulma oli hyvin vahvasti nuorten. Mitä toiveita nuoret nostivat esiin, miten he näkivät työssäoppimisen merkityksen ja yllättikö vastauksissa jokin?

Nuorten vastauksissa oli muutama selkeä ja toistuva teema, joista ensimmäinen oli toive oppia sosiaalisia taitoja ennen työssäoppimisjaksoa . Jäimme miettimään, onko tämän taustalla vain sosiaalisia taitoja edellyttävät alat (liiketoiminta, ravintola-ala), vai näkyykö koronan aiheuttama sosiaalisten kontaktien vähyys myös tällä tavoin? Sosiaalisia taitoja ja asiakaspalvelua on varmasti ollut haastavaa opetella etäopinnoissa, siinä missä lähiopetuksessa niitä voidaan huomioida muun opetuksen ohella. 

Korona-aika on vaikuttanut opintojen lisäksi myös muihin työelämäkontakteihin: kesätöitä on ollut vaikeampaa saada, jolloin ne eivät pääse muodostamaan luontevaa kokemuspohjaa TOP-jaksoille. Työssäoppimisen eri sisällöt olivatkin monelle vielä hieman etäinen aihe, mutta ajankohtainen, sillä useampikin ryhmä oli suuntaamassa TOP-jaksolle pian tai heti vuoden vaihtuessa.

Siltä osin, kun nuoret toivoivat saavansa apua, liittyi se hyvin konkreettisiin ja ymmärrettäviin tilanteisiin: apua työpaikan löytämiseen, jos se muodostuu vaikeaksi, tukea työtehtävien oikein tekemiseen työpaikkaohjaajalta ja selkeitä ohjeita. Moni nosti esiin työyhteisön merkityksen työssä viihtymiselle ja sen, että yhteisön olisi hyvä olla rento ja että työkaverit tukevat toisiaan. Näin onneksi useimmiten myös on: Niistä nuorista, jotka olivat olleet kesätöissä, usea nosti hyvänä puolena juuri työyhteisön. Samoin Amisbarometreissa työssäoppimisen parhaiten toimivia puolia on ollut juuri työyhteisön tuki. Tämä on ollut ilahduttavaa, sillä tällä tuella on iso merkitys työuransa alussa oleville.

Sosiaalisten taitojen lisäksi myös muut nuorten toiveet ovat hyvin linjassa niiden yhteiskunnallisten tavoitteiden suhteen, joita TOP-jaksoihin liitetään: jaksoilla halutaan oppia tarkemmin työn sisältöjä, saada työkokemusta ja mahdollisia kesä- tai pysyviä töitä. “Et on toivotettu takas”, kuten eräs nuori hyvin asiaa kuvasi. 

Sosiaalisten taitojen ohella toinen useimmin toistunut, ja ehkä hieman jopa yllättänyt, toive oli saada “rehellistä palautetta”. Nuoret eivät siis arastelleet tai pelänneet suoraakaan palautetta, vaan näkivät sen tärkeänä kehittymisen kannalta. Tämä oli rohkaisevaa kuulla. Toive vaatii toisaalta paljon myös työpaikoilta ja oppilaitoksilta: antaakseen rehellistä palautetta opettajan ja työpaikkaohjaajan pitää olla aidosti läsnä ja nähdä työn tekemisen taso. Eräs nuori ilmaisi muutenkin olevansa valmis työhön: kolmena toiveena työssä oppimiselle oli “mukavaa, rankkaa ja ei tylsää”.

TOP-jaksojen annin tiivisti parhaiten eräs nuori vastauksessaan:  “Motivaatio sama tai enemmän kuin mennessä.” Tätä voi pitää erinomaisena mittarina onnistuneelle TOP-jaksolle. Huolehditaanhan kaikki yhdessä, että näin käy!

SAKKI ry:n edunvalvonnan asiantuntija Matti Tujula työn ulkopuolella: Opiskelijoiden oikeuksien toteutumisen ohella minua ilahduttavat pelit eri muodoissaan, lenkkipolut sekä elävä musiikki. 

Kirjoittaja

Matti Tujula
Edunvalvonnan asiantuntija, SAKKI ry

Tujula Matti