Muutos on mahdollisuus osaamisen lisäämiselle

15.11.2021


Muutos on prosessi, joka lähtee aina ihmisestä. Muutoksen tarpeen tiedostaminen käynnistää muutosprosessin, jonka seurauksena opitaan pois vahoista toimintatavoista ja omaksutaan uusia tapoja ja rutiineja. Muutoksen tavoite on, että toimitaan toisin kuin aiemmin. 

Kestävä rakentaminen ja vähähiilinen kiertotalous ovat osa käynnissä olevaa globaalia muutosprosessia. Muutoksen ymmärtäminen ja sen sisäistäminen vaatii osaamista. Kestävän kehityksen osaaminen, jatkuva oppiminen, muutokseen sopeutumistaidot ja digitaaliset taidot on tunnistettu myös kansallisessa osaamisen ennakointifoorumissa ja vuonna 2019 julkaistussa Osaaminen 2035 -raportissa tulevaisuuden työelämässä tarvittavaksi osaamiseksi. Taitojen omaksuminen on iso urakka ja koulutussektorilla on erinomainen näköalapaikka tukea raportin asettamia tulevaisuuden tavoitteita ja olla mukana tekemässä muutosta.

Rakennusalalla on oivallettu, että erityisesti rakentajat voivat toimia vähähiilisessä kiertotaloudessa yhteiskunnan veturina, sillä rakennetun ympäristön osuus ympäristövaikutuksista on iso ja rakennusalan vaikutusmahdollisuudet ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi ovat suuret. Kohdennetulla koulutuksella on mahdollisuus vaikuttaa kaikkien alalle hakeutuvien ja alalla jo työskentelevien asenteisiin ja osaamiseen.

Meidät tunnetaan monipuolisena kouluttajana ja aktiivisena alan koulutuksen kehittäjänä ja oppimateriaalien ja opetussisältöjen tuottajana. Korostamme jo nyt koulutuksissamme laadukkaan rakentamisen elinkaarivaikutuksia ja hukan välttämistä. Koulutukset tukevat resurssiviisautta ja purkumateriaalien kierrätystä ja tuottavat asiantuntijoita rakentamisen laadunvarmistukseen ja kosteusteknisesti toimivien, energiatehokkaiden sekä terveellisten rakennusten tuotantoon ja ylläpitoon. 

Rakentamisen kiertotalousosaaminen ei ole pelkästään jo työelämässä olevien ammattilaisten asia, vaan asian opettelu ja aiheeseen tutustuminen on hyvä aloittaa jo perustutkintotasolta. Vähähiilinen kiertotalous on laaja ja moniulotteinen kokonaisuus, johon liittyvä tieto ja koulutus on hajallaan ja rakennusalan kiertotalousosaaminen on vasta kehittymässä. Olemme tarttuneet osaamishaasteeseen ja meillä on työn alla toinen Sitran rahoittamista rakennussektorin kiertotalouden koulutuspiloteista. 

Tuleva koulutus kokoaa rakentamisen hiilineutraalin kiertotalouden edistämistä koskevat perustiedot yhteen ja havainnollistaa eri tavoitteiden ja toimien vaikuttavuutta ja niiden välisiä riippuvuussuhteita. Koulutus tähtää yhteisöjä uudistavaan oppimiseen, valmistaa kiertotalouden edellyttämään muutokseen ja luo edellytykset toimia muutoksen edellyttämällä tavalla. Koulutus toteutetaan osissa ja sitä testataan yhdessä ammatillisten opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Valmis koulutus on maksuttomasti alan oppilaitosten käytössä, kun se keväällä 2022 valmistuu.

Rakentamisen vähähiilinen kiertotalous on laaja ja moniulotteinen kokonaisuus, johon liittyvä tieto ja koulutus on hajallaan ja alan kiertotalousosaaminen on vasta kehittymässä. Suurin haaste koulutuksen työstämisessä on aineiston ja teemojen rajaus ja oleellisten asioiden ottaminen mukaan. Talonrakentamisen alalla vähähiilisiin ratkaisuihin voidaan päästä useita vaihtoehtoisia reittejä pitkin. Samalla vähähiilisyys on sovitettava yhteen kestävän rakentamisen muiden tavoitteiden sekä turvallisuuden, terveellisyyden ja viihtyvyyden kanssa.

Ratkaisuja ja tietoa on valtavasti, mutta asioiden vieminen kiertotalouden visioista konkretian tasolle on sekä Suomessa että maailmalla vielä kesken. Koulutuksen kehittäjän on sukellettava mukaan keskeneräiseen, mutta yhä nopeammin kehittyvään kiertotalouden maailmaan. Tehtävämme onkin pureskella tuhansien sivujen kokonaisuus opiskelijaystävälliseen muotoon ja poimia ne elementit, joista opiskelijoille tulee olemaan eniten hyötyä toimintaympäristössä, joka on vasta kehittymässä ja muotoutumassa.

Tavoitteemme on, että valmis koulutus saa positiivisen innostuneen vastaanoton ja laittaa koulutusta suorittavan pohtimaan omaa toimintaansa ja tapojaan, ja tarvittaessa muuttamaan niitä kestävämpään suuntaan. Innostuminen ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin käynnistää muutoksen ja saavutamme pysyviä tuloksia matkalla kohti vuoden 2035 osaamistavoitteita ja hiilineutraalia Suomea.

Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKOn apulaisrehtori Anni Autere-Kesti työn ulkopuolella: Aivotyöläiselle liikunta, kulttuuri ja käsillä tekeminen tarjoavat vastapainoa työlle. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen ammattilaisena ajaudun myös tasaisin väliajoin päivittämään omaa osaamistani.

Kirjoittaja

Anni Autere-Kesti
Apulaisrehtori, Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO

Autere-Kesti Anni