Mikä tarina ammatillisesta koulutuksesta vallitsee?

30.09.2021

Hannah Arendtin lause ”Ihmisiin eivät tehoa faktat, edes sepitetyt faktat, vaan ainoastaan johdonmukainen illuusio”, on noussut esille kuvaamaan nykypäivän ”totuuden jälkeistä aikaa” (HS 2017). Samalla lause kuvastaa hyvin myös ammatillisen koulutuksen haasteita. 

Monesti tuntuu siltä, että ammatillinen koulutus elää mediassa tai päättäjien mielessä omaa elämäänsä. Tämä voi johtua siitä, että tarinat jäävät (tutkitusti) ihmisten mieliin paremmin kuin tosiasiat. Kuten Juhana Torkki kirjassaan Tarinan valta osuvasti kuvaa, vuosituhansien ajan perimätieto on siirtynyt sukupolvelta toiselle nimenomaan tarinoiden avulla. 

Ihmisen aivot ovat melko avuttomasti kertomusten varassa, jotka pitävät meidät pinnalla kaiken tietotulvan keskellä. Näin meidän onkin entistä tarkemmin mietittävä millaista tarinaa haluamme, faktojen pohjalta, ammatillisesta koulutuksesta kerrottavan. 

Millainen tarina se sitten olisi ja ketkä sen kertovat?

Ammatillinen koulutus elää jatkuvan murroksen aikaa. Osaajista on pulaa, pienevät ikäluokat ja väestömuutokset sekä ilmastonmuutos haastavat yhteiskuntaamme monilla tavoin. Näihin haasteisiin on kyettävä vastaamaan. 

Tarinat ammatillisesta koulutuksesta ovat mediassa esillä usein negatiivisia. Milloin ammattikoulutuksessa ei opi mitään, milloin nuoret norkoilevat kaduilla, kun eivät ole koulussa tai vastaavaa. Päättäjät tarjoavat ratkaisuksi uusia pykäliä, jotka on nieltävä kokonaisena, ilman vastalauseita.

Opetushallituksen Vipunen -tilastojen mukaan opiskelijoiden lähtöhaastatteluissa valtakunnallisesti yli 80 % oli melko samaa mieltä tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa, että ”olen tyytyväinen koulutukseeni”. 

Koska tämä fakta itsessään on melko tylsä ”luolamiehen” aivoilleni, keskeistä olisikin saada asiakkaat eli opiskelijat ja työelämä kertomaan positiivista tarinaa ammatillisen koulutuksen merkityksestä ja menestyksestä. 

Erään viime vuoden laatupalkintokilpailun voittajan sivuilla olevassa tarinassa sanotaan näin: ” En taida liioitella, ainakaan pahasti, kun sanon, että pidin ihan kaikista opinnoista. Etenkin, kun ne toimivat kohdallani siltana sille, että löysin sen oman alani ja innostukseni. Nyt en tosiaan näkisi enää itseäni millään muulla alalla.”

Näitä tarinoita kuulisi ja lukisi mielellään varmasti lisää. Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä tovi aikaa. Sitäkin tärkeämpää on laittaa omat tarinat liikkeelle. Tarina ammatillisesta koulutuksesta on tarina suomalaisesta huippuosaamisesta, jonka jokaisen päättäjän olisi hyvä tuntea. Laitetaan tarinat liikkeelle!

Sivistystyönantajien elinkeinopoliittinen asiantuntija Jussi-Pekka Rode työn ulkopuolella: Puolison ja viisivuotiaan tyttären kanssa tutustumme parhaillaan melko uuteen asuinympäristöömme Vuosaareen. Intohimoina minulla on synnyinkaupunkini jalkapallojoukkue Eintracht Braunschweigin edesottamuksien seuraaminen sekä siihen liittyvä data-analytiikka. Tuotan säännöllisesti sisältöä blogiini ja osallistun podcast-nauhoituksiin. Samalla pidän yllä kielitaitoani. Myös konsolipelaamisesta ja liikkumisesta saan iloa elämääni. 

Kirjoittaja

Jussi-Pekka Rode
elinkeinopoliittinen asiantuntija, Sivistystyönantajat

Rode Jussi-Pekka