Lukujärjestys pois, soluopetus tilalle

25.11.2016

Ammatillinen koulutus on muutoksessa, reformi tulee ja vaikuttaa arkeen jo nyt. Reformin mukaisia tavoitteita tulevaisuudessa ovat mm. koulutuksen raja-aitojen häivyttäminen nuorten ja aikuisten opiskelijoiden väliltä, osaamisperusteisuuden lisääminen, opiskelijan omien polkujen mahdollistaminen ja toimintaprosessien uudistaminen. Lisäksi vuonna 2015 uudistuneissa ammatillisen koulutuksen tutkinnon perusteissa toivottiin koulutuksen järjestäjien kiinnittävän huomiota siihen, että siirrytään pois oppiaine-, sisältö- ja aikakeskeisyydestä.

Koulussa aikataulut, oppiaineet, opettajat ja tilat näkyvät päivittäin lukujärjestyksessä. Oppiaine ja aika ovat siis sidottuna tiiviisti yhteen. Uuden linjan mukaisesti tästä pitäisi päästä eroon. Eri koulutuksen järjestäjillä on kokeilussa erilaisia joustavia opiskelumenetelmiä, joiden piiriin saadaan joukko opiskelijoita, joille mahdollistetaan oman polun joustavampi kulkeminen. Omassa yksikössämme lähdimme miettimään asiaa laajassa mittakaavassa tammikuussa 2016. Keskustelua käytiin yhdessä opettajakunnan kesken. Työmme käynnistyi sillä, että  tunnistimme nykyisestä toiminnastamme malleja, joissa opiskelijan omat polut mahdollistuvat ja aikamääre toiminnan ohjaajana on taustalla. Poimimme hyviä käytänteitä aloillamme käytössä olleista menetelmistä ja lähdimme rakentamaan uutta. Saimme aikaiseksi mallin, joka otettiin syksyllä 2016 käyttöön koko 50 opettajan ja n. 700 opiskelijan yksikössämme (ammattilinen perusopetus). Malli nimettiin soluopetukseksi.

Soluopetuksessa opetus tapahtuu soluissa, joissa opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus opiskella 30-38 tuntia viikossa. Jokaiselle alalle tulee oma solu (tai solut, jos alalla >70 opiskelijaa). Sisältö soluihin tulee 1-3 vuosikurssin ammatillisista opinnoista, joita ei kuitenkaan tuoda lukujärjestysnäkymään esille aikataulutettuina tai korvamerkattuina tietylle opettajalle. Yhteiset aineet (kielet, matemaattiset aineet yms.) jaetaan tasaisesti koko vuodelle ja ne jätettiin lukujärjestykseen entiseen tapaan. Opiskelijan lukujärjestys on kuvan mukainen, opiskelija näkee solun aukioloajan ja yhteisten aineiden paikat. Opettajilla on etukäteen resursoitu tuntimäärä käytössään ja he suunnittelevat oman aikataulunsa yhteistyössä kollegojensa kanssa. Solun aukioloaika on lopputulos kollegiaalisesta työstä ja heille resursoiduista tunneista.


Kuva soluopetuksen ajatuksesta © Katja Wirenius

Soluopetuksen keskiössä on opiskelija; opiskelija ohjataan heti opintojen alussa vastuulliseksi toimijaksi, hänen opiskelutaitojaan kehitetään aktiivisesti ja häntä tuetaan oman polun etsimiseen. Opettajan työtä helpottaa myös se, että aktivoitu opiskelija kantaa paremmin vastuuta omasta opiskelustaan ja pitää itsekin aiempaa tarkemmin kirjaa omien opintojensa etenemisestä - opiskelija nähdään yhtenä resurssina, joka nyt valjastetaan käyttöön. Opiskelijat voivat auttaa toisiaan soluissa - vanhemmat opiskelijat on mahdollista valjastaa tutoreiksi nuoremmilleen. Soluun solahtaa kätevästi mukaan eri-ikäiset opiskelijat eikä jakoa aikuisiin/nuoriin enää tarvita. Solussa liikutaan jouhevasti opinnosta toiseen, jolloin nopeampi eteneminen mahdollistuu. Soluissa seurataan opiskelijoiden läsnäoloa, heille opetetaan, että osaaminen lisääntyy osallistumisen ja tekemisen kautta.

Soluopetus on askel kohti avointa oppimista. Avoimessa oppimisessa opiskelija on itse vastuullinen ja aktiivinen toimija, jolle tarjotaan koulussa tietoa ja ohjausta hänelle parhaiten sopivin menetelmin. Uuteen toimintamalliin soveltuvia käytänteitä on jaettu opettajien käyttöön, hyviksi on havaittu mm. projektioppimisen menetelmät. Soluopetus on ollut toiminnassa yksikössämme syksyn ajan. Toimintaa kehitetään edelleen ja palautetta kerätään niin opettajilta kuin opiskelijoiltakin. Nyt uskallamme jo kuitenkin todeta, että elämä jatkuu ilman lukujärjestystäkin!

 

Soluopetuksen kehittäminen on ollut iso osa Jet eli johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamistani (HAMK). Projektityöni käsittely toimintatavan muutoksen läpiviemistä henkilöstön johtamisen näkökulmasta. Tämä kirjoitus kuvaa soluopetusta tuotannon muutoksen näkökulmasta.

Soluopetuksen toimintamalli osallistui syksyllä 2016 hyvät käytännöt-kilpailuun. Lisätietoa Opetushallituksen hyvät käytännöt sivustolta.

Kirjoittaja

Katja Wirenius
Koulutuspäällikkö, Keudan ammattiopisto

Wirenius Katja