AMKEn toimiston kirje Joulupukille

21.12.2018

Hyvä Joulupukki,

Me AMKE:n toimiston tontut olemme hyörineet ja pyörineet ahkerasti. Olemme noudattaneet hyvän ystäväsi Mustanaamion elämänohjetta: ”Ole hyvä hyville, paha pahiksille.” Tosin aina olemme ensin yrittäneet hyvällä.

Meillä olisi sinulle muutama toive. Uskomme, että karismasi sekä syvä pedagoginen ja ohjauksellinen osaamisesi auttaa meitä ihmisiä olemaan parempia toisillemme. Ihmiskunnan pelastaminen taitaa vaatia muutamaa laajempaakin reformia.

Hanna-Mari:
Tänä jouluna toivon rauhattomille rauhaa, surullisille iloa ja yksinäisille seuraa. Toivon myös, että omat lapseni ymmärtäisivät lahjakasojensa keskellä sen, miten hyvin meillä täällä kaikki on. Ja iPhone kasin.

Anu:
Opasta toimimaan siten, että rapsuttaessani pihamaalta lehtiä ymmärtäisin jättää niitä myös madoille. Ja muutenkin pyytäisin ohjaamaan valintoja siten että seuraavatkin sukupolvet saisivat nauttia luonnosta.

Meri:
Toivon herkullisia hetkiä, iloa ja naurua sekä rentoa läsnäoloa.

Satu:
Toivon kiireetöntä aikaa läheisten kanssa. Toivon, että voi käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa, katsomaan elokuvaa ja ihmettelemään tähtien tuiketta. Toivon hyvää oloa ja iloa sydämeen.

Saku:
Jouluna pitää saada nukkua pitkään ja syödä hyvin.

Veli-Matti:
Toivon, että jokainen suomalainen lukee ainakin yhden kirjan kuukaudessa, liikkuu vähintään tunnin päivässä, viettää ainakin vuoden elämästään ulkomailla, oppii 10 uutta sanaa joka päivä ja äänestää vaaliessa ehdokasta, joka on yhtä rehellinen kuin omat vanhempansa. (Mukailtu: Francon jälkeen - Alcantaran perhe: ”kirje kuninkaalle”)   

PS. 
Ammatillista koulutusta koskevat toiveemme olemme lähettäneet suoraan poliitikoille. Toivomme kuitenkin, että laitat tonttusi ensi vaalien jälkeen tarkkailemaan, kuinka kiltti tuleva hallitus on koulutusta kohtaan. Mustis on luvannut tarvittaessa lainata Deviliä meille.

Kirjoittaja

AMKEn toimisto

toimisto AMKEn