Abilympics 2021 - erityisen osaamisen maailmankisat

14.05.2020

Yleisvenäläinen näyttelykeskus (VDNA) on Moskovan pohjoispuolella sijaitseva valtava messu- ja näyttelyrakennusten kokonaisuus. Sen vieressä jököttää vähintään yhtä kolossaalinen Kosmos-hotelli. Näillä hoodeilla järjestetään toukokuussa 2021 kymmenennet kansainväliset vammaisten ammattitaitokilpailut, virallisemmin International Abilympics (IA-kisat).

Ensimmäiset Abilympics-kilpailut järjestettiin vuonna 1981. Kansainvälinen työjärjestö ILO polkaisi kilpailut käyntiin silloisen vammaisten vuoden kunniaksi. Siitä alkaen kilpailuja on pidetty eri puolilla maailmaa noin neljän vuoden välein. Suomen joukkue osallistui kilpailuihin ensimmäisen kerran 2007 Japanissa, Shizuoka Cityssä.

Abilympics-kilpailijoilla ei ole ikärajaa ja varsinkin Aasian maista kisoihin osallistuu paljon kokeneita ammattilaisia. Suomi on rajannut osallistumisen ammatillista perustutkintoa suorittaviin nuoriin ja aikuisiin. Menneissä kisoissa suomalainen ammatillinen opetus onkin näyttänyt laatunsa, kun osallistujamme ovat menestyneet mainiosti muun maailman konkareita vastaan.

Nyt haetaan suomalaisia osallistujia, aikaa ilmoittautumiseen on toukokuun loppuun. Abilympics-lajikattauksella on paljon yhteistä Taitajakilpailujen sekä Euro- ja WorldSkills-kilpailujen kanssa. Venäjän IA21-kisoissa tulee olemaan nelisenkymmentä ammatillista lajia tietotekniikasta ravintolapalveluihin ja robotiikasta floristiikkaan ja hoivaan. Lisäksi on toistakymmentä harraste- ja näytöslajia. Kilpailusäännöt ja tuomarointi toteutetaan kansainvälisesti.

Osallistujilla tulee olla todistetusti jokin erityisen tuen tarve. Osallistujia odotetaan lähes 40 eri maasta ja ”vammaisuus” tarkoittaa hieman eri asioita eri puolilla maailmaa. Lisätietoja osallistujien kriteereistä ja lajien olemuksesta saa Skills Finlandin nettisivuilta sekä Abilympics-koordinaattori Matti Kauppiselta. Kilpailuihin kaivataan myös tuomareita ja eksperttejä.

Abilympics tarjoaa niin erityis- kuin yleistenkin oppilaitoksien erityisen tuen opiskelijoille oivallisen mahdollisuuden saada kansainvälistä kisakokemusta. Opiskelijoille kilpailuun valmistautuminen ja itse tapahtuma ovat kokemuksen mukaan valtava positiivinen tuuppaus. Usko omaan osaamiseen ja pärjäämiseen vahvistuu. Sama toki pätee prosessiin osallistuviin opetusihmisiin. Skills Finland tarjoaa opiskelijoille ja valmennushenkilöstölle tukea ja leiritystä.

Kilpailutoiminnassa mukana olleet muistavat Kazanin WorldSkills-kisat 2019 järjestelyiltään erinomaisina. Venäjä on satsannut myös Abilympics-kilpailuihin. Avajaiset ja päättäjäiset ovat Kremlin alueella (State Kremlin Palace). Kilpailijoille ja toimitsijoille on jo alustavasti varattu huoneet kilpailualueen lähihotelleista. Järjestelyistä vastaavat Venäjän opetusministeriö sekä Russian State Social University.

Moskova on lähellä, nyt jos koskaan kannattaa vakavasti harkita osallistumista. Venäjän kisajärjestäjät ovat myös kiinnostuneita suomalaisesta asiantuntemuksesta. Skills Finland tekee tiivistä yhteistyötä venäläisten kollegojen kanssa.

Kiipulan ammattiopiston kehitysjohtaja Petteri Ora työn ulkopuolella: Vapaa-ajalla juoksen ja pyöräilen ja soittelen ystävien iloksi (?) kitaraa.  

Kirjoittaja

Petteri Ora
kehitysjohtaja, Kiipulan ammattiopisto

Ora Petteri