Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaus vie pohjaa talouden kasvulta

Tulevat tapahtumat

Poimintoja

19.04.2024

Lukijan mielipide | Suomi tarvitsee lisää ammattitaitoa ja työvoimaa

opinnot jäävät kesken ja he eivät löydä paikkaansa työelämästä. Ammatillisen koulutuksen vuoden 2018 reformi ei saanut aikaan toivottua määrällistä eikä laadullista kehitystä. Ammatillisen koulutuksen läpäisyaste on edelleenkin vain 60 prosenttia ja tutkinnon suorittaneista vain

18.04.2024

"Eihän tämä normaalia ole!" – opiskelijoiden edustajat purskahtivat nauruun suorassa lähetyksessä

ammatillisesta koulutuksesta leikataan. Juuri valmistunut kehysriihi puhuttaa erityisesti opiskelijoita, sillä hallitus aikoo palauttaa opiskelijat opintotuen asumislisän piiriin. Tämä tarkoittaa pahimmillaan jopa 130 euroa pudotusta nykyisestä tilanteesta. Myös ammatillisen

18.04.2024

Säästöt | Grafiikka näyttää, kuinka paljon hallituksen päätökset vähentävät velanottoa

eri kohteisiin. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat esimerkiksi sosiaali ja terveydenhuoltoon , kehitysyhteistyöhön, valtionhallintoon ja ammatilliseen koulutukseen . Hallitusohjelman miljardien eurojen säästöohjelmasta ja hallituksen tiistaina tekemistä uusista miljardien

18.04.2024

Metsäkone tottelee nuorten miesten hyppysissä – Petrus Soronen ja Eetu Seppänen Taivalkosken...

nuori, joka on selvinnyt Oulun seudun ammattiopiston 17 henkiseen Taitaja 2024 finaalijoukkueeseen. Kyse on ammatillisen koulutuksen opiskelijoille suunnatuista ammattitaidon Suomen mestaruuskisoista. Finaali järjestetään Kuopiossa 20.–23. toukokuuta. Soronen opiskelee

18.04.2024

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle valtakunnallinen Työ ja Taito -palkinto

oppisopimuskoulutuksen edistäminen sekä työssä olevien täsmäosaamisen varmistaminen. – Lounais Hämeen koulutuskuntayhtymä tekee vahvaa ja strategista yritysyhteistyötä. LHKK:lla ja alueen yrittäjäyhdistyksillä on kumppanuussopimus. Yhdessä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n

18.04.2024

Kehysriihi oli salolaisittain karu – ammattikoulussa leikkauksia lisätään, sairaalassa vähennetään

leikataan entistä vähemmän ja ammattikoulussa sitten senkin edestä. Kaupunki on menettämässä sairaalan yöpäivystyksen. Ammatillisen koulutuksen säästöt osuvat Salossa merkittävään koulutuskuntayhtymään. Leikkausten vastapainoksi ei saatu oikein mitään, ellei sellaiseksi voi