Ansioristit

Yhteisöllisyyden korostaminen, ihmisten huomioiminen ja kiitoksen antaminen on työelämässä tärkeää. Myös identiteetillä on keskeinen sija siinä, että ammatillinen koulutus voi menestyä.

AMKE ry:n hallitus myöntää ansioituneille työntekijöille ja luottamushenkilöille ammatillisen koulutuksen ansioristejä. Ansioristi on tunnustus ammatillisen koulutuksen eteen tehdystä työstä. 

Tämä muistamisen tapa on arvokas mm. koulutuksen järjestäjän / oppilaitosten omiin vuosijuhliin liitettynä.  Menettely mahdollistaa sen, että koulutuksen järjestäjä voi käyttää muiden toimijoiden (kuntaliitto, kauppakamari, yrittäjät) merkkien sijasta suoraan koulutustoimintaan liittyvää huomionosoitusta.

Käytäntö on yhtenäinen riippumatta koulutuksen järjestäjän toiminnan painotuksesta esimerkiksi nuorten ammatilliseen peruskoulutukseen tai ammatilliseen aikuiskoulutukseen.  Käytössä on yksi yhteinen ansioristi (kultainen tai hopeinen), yksi tyylikäs kunniakirja (kultaiselle ja hopeiselle omansa) ja niillä kaikilla yksi yhteinen hakulomake. 

Kultaisen ansioristin myöntämisen edellytys on vähintään 20 vuotta kestänyt toiminta ammatillisen koulutuksen hyväksi. Hopeisen ansioristin kohdalla vähimmäisaika on 10 vuotta.

Huomionosoitus myönnetään koulutuksen järjestäjän aloitteesta AMKE ry:n hallituksen päätöksellä.  Huomionosoituksen saajista pidetään luetteloa. Taustalla on monikymmenvuotinen käytäntö, joka on osoittanut merkin myöntämisen toimivaksi ja arvostetuksi tavaksi kiittää ja huomioida järjestäjän henkilökuntaa ja luottamusjohtoa.  

Itse ansioristi on Yrjönristin muotoinen emalioitu risti, jonka symboleihin kuuluvat kasvua ja onnistumista kuvaavat lehdykät. Ansioristiin liittyy myös pienempi pinssi.

Myönnetyt merkit toimitetaan koulutuksen järjestäjän toimittamaan osoitteeseen postitse.

Lisätiedot ja tilaukset:
Eira Jokivaara
eira.jokivaara@amke.fi
puh. 020 1441 850

 

Contact information

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy

Eteläranta 10
00130 Helsinki

toimisto@amke.fi