WinNovan omat opiskelijat kohdeoppaina messutalossa

13.07.2018

Reippaat kohdeoppaat Beea Laiho, Julia Mäkivaara, Tiia Leinonen, Erno Simberg, Jasmin Limnell ja Henna Ketola.


Länsirannikon Koulutus Oy WinNova toimii näytteilleasettajana rakentamassaan talossa parhaillaan käynnissä olevilla Porin asuntomessuilla. WinNovan Tähti -messutalo (kohde nro 7) on opiskelijatyönä rakennettu ja myös kohdeoppaiksi talolle haluttiin WinNovan omia opiskelijoita. Reippaita nuoria eri aloilta rekrytoitiinkin kohdeoppaan tehtäviin yhteensä kuusi. Kaiken kaikkiaan projektissa on ollut mukana n. 100 winnovalaista.

Kävijöiden opastamisen ja muiden perinteisten kohdeoppaalle kuuluvien tehtävien lisäksi WinNovan Tähden oppaat huolehtivat mm. talon lukuisista kasveista. Aamu- ja iltatöihin onkin listattu niin vastaistutetun nurmikon sadetusta kuin kasvihuoneen ja sisäkukkien hoitoa ja kasteluakin. Ainakin tässä talossa kohdeoppaan tehtävä on siis erittäin monipuolinen!

Messukohteena WinNovan Tähti on sekä sijainniltaan että ilmeltään varmasti yksi messujen kiinnostavimmista kohteista. Sen ensimmäiset messupäivät ovat osoittaneetkin, kiinnostuneita on ollut välillä jopa jonoksi asti!

Persoonallisuus, värikkyys ja kodikkuus ovat WinNovan Tähden kantavat teemat. Porilainen tunnettu arkkitehti Martin Wolff halusi rakentaa bränditalon, mutta perinteitä kunnioittaen. WinNovan Tähti onkin kestävin ratkaisuin rakennettu nykyaikainen rakennus, vaikka ulkonäöllisesti ja toiminnallisesti siinä on paljonkin havaittavissa Porin 5. ja 6. kaupunginosien tiiviin puutaloasumisen henkeä. Kohteen sisustusarkkitehtina toiminut Riia Rauhala on myös porilainen, joten tiivis yhteistyö Wolffin kanssa on alkanut jo talon suunnitteluvaiheessa. Niin rakentamisen kuin sisustuksenkin yksityiskohdissa näkyy vahvasti paikallisten yritysten luovuus ja ammattitaito. WinNovan Tähti onkin paikallisen yhteistyön taidonnäyte, erottuen alueen muista kohteista erityisesti värikkyydellään.

Lue lisää WinNovan Tähdestä www.winnova.fi/winnovantahti


WinNovan Tähti on opiskelijatyönä rakennettu paikallisen yhteistyön taidonnäyte, kuten kohteen edustalla seisova kylttikin kertoo.


Kaikki kunnossa. Tervetuloa WinNovan Tähteen!

Teksti ja kuvat: Miia Reiman / Länsirannikon Koulutus Oy WinNova