Varsinais-Suomi nousuun työvoimakoulutuksella!

01.03.2017

Varsinais-Suomen positiivinen rakennemuutos on myönteisin uutinen Suomen taloudessa lähes kymmeneen vuoteen. Tilannetta kuitenkin varjostavat ammatillisen koulutuksen ja työvoimakoulutusten leikkaukset.

AMKE ry:n toimitusjohtaja Petri Lempisen mukaan pula osaavasta työvoimasta suurtyöttömyyden aikana korostaa aikuiskoulutuksen pitkäaikaista merkitystä.

- Ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja työvoimakoulutukseen on saatava lisää resurssia, jotta yritysten työvoimatarpeisiin voidaan vastata, Lempinen vaatii.

Varsinais-Suomen ammatillisilla aikuiskouluttajilla on osaamista ja kykyä vastata käsillä oleviin haasteisiin. Nyt on oleellista turvata näiden kouluttajien mahdollisuudet varmistaa osaltaan osaavan työvoiman saatavuus alueella.

Leikkaukset kirpaisivat

Vuoden 2012 jälkeen ammatillisen koulutuksen rahoituksesta on leikattu 17 prosenttia, kun yliopistojen rahoitus on vähentynyt kaksi prosenttia. Suurin leikkaus tehtiin vuoden 2017 rahoituksesta, jolloin kaksi kolmasosaa koulutuksen järjestäjistä menetti yli 10 % valtionosuusrahoituksesta.

Nuorille tarjottavan koulutustakuun ohessa ammatillinen koulutus huolehtii työikäisten osaamisesta, mahdollistaa ammatin vaihtamista ja uudelleen työllistymistä. Kaksi kolmasosaa ammatillisesta koulutuksesta on aikuiskoulutusta.

Suomessa suoritettiin 346 000 ammatillista tutkintoa vuosina 2011-2015 ja koulutukseen osallistuu vuosittain yli 300 000 suomalaista.

Ammatillinen koulutus on perusopetuksen jälkeen toiseksi suurin osa koulutusjärjestelmäämme.

Lempinen puhui Turussa 1.3. järjestetyssä Elinvoimaa ammatillisesta koulutuksesta -seminaarissa, jonka järjestivät Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry ja Varsinais-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät.