Vaativan erityisen tuen ammatillista koulutusta kehitetään

03.04.2018

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut ammatillisen koulutuksen vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän. Ryhmän tehtävänä on selvittää vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkujen eheyttä ja koulutusmahdollisuuksia.

Lisäksi työryhmä valmistelee ehdotuksia vaativan erityisen tuen opiskelun kehittämiseksi, vahvistaa vammaisten opiskelijoiden kanssa toimivien tahojen välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta sekä edistää ammatillisen koulutuksen uuden lainsäädännön mukaisen vaativan erityisen tuen toteuttamista.

Ammatillista koulutusta ja ammatillisia erityisoppilaitoksia työryhmässä edustavan Hannu Koivulan mukaan työryhmän tärkein tehtävä on vahvistaa ja tiivistää toimijoiden yhteistyötä siten, että erityistä tukea tarvitsevat nuoret ja aikuiset työllistyvät ja heille löydetään osaamista vastaavia työtehtäviä.

- Jokaisen on tärkeää tuntea olevansa osa yhteiskuntaa. Tällä hetkellä ammatillisen erityisopetuksen taso on korkea ja se mukautuu työelämän tarpeisiin yhteistyötä tekemällä eri osaajien kanssa.

Koivula on ammattiopisto Luovin johtaja ja AMEOn johtoryhmän puheenjohtaja sekä AMKEn hallituksen jäsen. Kehittämisryhmän puheenjohtajana toimii ylijohtaja Mika Tammilehto opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Jäsenet edustavat vammaisjärjestöjä. 

Työryhmä on perustettu eduskunnan velvoittamana. Hyväksyessään uuden ammatillisen koulutuksen lain, eduskunta edellytti, että opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee selvityksen vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuspolkujen eheydestä ja koulutusmahdollisuuksista.