Rehtorin TET-päivä Kokkolan Prismassa edisti yhteistyötä

18.10.2017

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus hyllytti tuotteita Kokkolan Prismassa viime perjantaina 13.10.

Kyseessä ei ollut lisäansioiden kerääminen, vaan päivä liittyi Kpedun Suomi 100-ohjelmaan, jossa henkilökuntaa rohkaistaan menemään päiväksi ennalta tuntemattomaan yritykseen tutustumaan tämän päivän työelämään, rakentamaan kumppanuutta ja kertomaan amisreformista.

- Yhteydenotto yritykseen omalta osalta oli helppo sen jälkeen, kun olin päättänyt toteuttaa päivän. Mutta toki pohdin, mitähän työpaikkaohjaajani ajattelevat päivästä? Osaanko hommia? Purontaus muistelee.

Esimerkkiä muulle henkilöstölle näyttänyt rehtori kertoo vastaanoton olleen loistava. Ohjeistus oli selkeä ja kaikki sujui hienosti aikataulun mukaan. 

Aamulla rehtori sai työvaatteet, hanskat ja avaimet. Työpäivä alkoi leipäosastolla.  

- Leipäosastolla on 200 erilaista tuotetta ja osaava osaston vastaava oli huppuammattilainen, joka teki töitä innolla ja nautti työstään. Kun itse on innostunut työstään, niin ohjaa myös opiskelijoita innolla, Purontaus kertoo. Yllätys oli se, että palkkapäivinä menee leipääkin enemmän!

Lounastauon hän vietti toimitusjohtajan ja henkilöstöjohtajan kanssa keskustellen ja loppupäivä kului urheiluosastolla.

Hyvä asenne ja selkeät tavoitteet

Mitä Sirkku oppi TET-päivänsä aikana?

- Vahvistuin jälleen siitä ajatuksesta, että asenne ratkaisee. Pohdimme ammattisivistyksen käsitettä ja perustaitoja, joilla pärjää töissä. 

Asenteen merkitystä painotettiin niin työpaikkaohjaajien kuin johdonkin suunnalta. Yritykset toivovat, että opiskelijat osaavat perusasiat tullessaan työpaikalle hankkimaan osaamista. Mitä se perusosaaminen sitten on?

- Perusosaaminen toki vaihtelee aloilla, mutta vakuutuin siitä, että asenne, työelämän pelisääntöjen osaaminen ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeimmät. Se että osaa ja rohkenee kysyä, Purontaus toteaa.

Jakson onnistumisen kannalta on myös erittäin tärkeää, että opiskelija, opettaja ja työpaikkaohjaaja käyvät läpi jakson tavoitteet.

Työpaikkaohjaajakoulutuksen toteuttaminen tulee Purontauksen mukaan tapahtua luontevasti ja pääsääntöisesti työpaikalla käyntien yhteydessä ja verkon välityksellä. 

Koulutussanastoa tulisi Purontauksen mukaan edelleen kehittää. Ovatko ammattItaitovaatimukset -ja kriteerit selkokielisiä?

- Me käytämme käsitteitä, jotka eivät avaudu työelämälle. 

Rehtori suosittelee

TET-päivää Purontaus suosittelee lämpimästi. Jo yhdestä päivästä saa omaan työhön evästä ja opettamiseen tämän päivän työelämän esimerkkejä ja ajatuksia.

- Kun opettaja ja työpaikkaohjaajat tuntevat toisensa, on opiskelijoiden ohjaus helpompaa. Opimme arvostamaan toistemme työtä. Syntyy luottamusta, jonka päälle rakentaa. Päivässä voi myös avata uusia avauksia ja ideoita.

Opettajien lisäksi myös oppilaitoksen johdolle TET-päivä on Purontauksen mukaan erittäin hyödyllinen. Rehtori sai sovittua yhteistyötä aidosti edistäviä tapaamisia oppilaitosten ja Osuuskaupan päälliköiden kesken.

- Kumppanuutta ei rakenneta organisaatioiden nimien vaan ihmisten välillä ja kautta.

Valtioneuvosto hyväksyi Kpedun opettajien TET-päivän Suomi100 - ohjelmaan. Suomi on tehty teoilla ja tehdään jatkossakin - osaavien ihmisten teoilla. Tavoitteena on tutustua tämänpäivän työelämään, rakentaa kumppanuutta ja kertoa amisreformista. 

Katso YouTubesta Kpedu.fi: Lähdetään liikkeelle #tetpäivä #suomi100 #satatekoa