Reformi varmistui

30.06.2017

- Reformin varmistuminen on myönteinen viesti ammatilliselle koulutukselle, tervehtii AMKEn toimitusjohtaja Petri Lempinen eduskunnan juuri hyväksymää ammatillisen koulutuksen lakia.

Ammatillisen koulutuksen tavoitteena ovat aiempaa yksilöllisemmät opintopolut ja yhteistyön tiivistyminen työelämän kanssa. Ammatillisen koulutuksen asiakkaita ovat opiskelijoiden lisäksi työpaikat ja työnantajat.

Lain saaminen maaliin mahdollistaa myös toiminnan uudistamiseen.

- Viimeistään lomien jälkeen alkaa reformin toimeenpano, jokaisessa ammatillisessa oppilaitoksessa, Lempinen uskoo. Moni koulutuksen järjestäjä on jo uudistanut organisaatioitaan valmistautuessaan uuteen toimintatapaan.

AMKEn mukaan reformissa on kyse ennen kaikkea toiminnan ja toimintakulttuurin muuttamisesta.

AMKE kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä reformin avoimesta valmistelusta. Lukuisat työpajat ja verkkoaivoriihet ovat osallistaneet koulutuksen järjestäjiä henkilöstöineen ja sidosryhmineen valmisteluun.

- Reformin viemistä käytäntöön helpottaa, että monet asiat ovat tuttuja.

Rahoituksen leikkaukset, yt-neuvottelut henkilöstönvähennyksineen ja yhteishaussa jo useamman vuoden alentunut vetovoima ovat heittäneet synkän varjon koulutuksen päälle.

- Koulutuksen tulevaisuus riippuu ennen kaikkea rahoituksen tulevaisuudesta, Lempinen muistuttaa.

Lain hyväksymistä seuraa yhdeksän eri asetuksen antaminen. Myös oppilas- ja opiskelijahuoltolakia uudistetaan.

Myös arvonlisäverolaki lausunnolla

Valtiovarainministeriö esittää arvonlisäverolain muuttamista siten, että yksityinen koulutuksen järjestäjä voi vuokralaisen hakeutua verovelvolliseksi korkeakoulujen tapaan. VM pyytää esityksestä lausuntoja elokuuhun mennessä.

AMKE ja Konservatorioliitto ovat ajaneet uudistusta, jotta koulutuksen järjestäjät olisivat tasavertaisessa asemassa.

Esityksen mukaan yksityinen ammatillisen koulutuksen järjestäjä olisi kiinteistön käyttöoikeudesta aiheutuvan arvonlisäverokustannuksen osalta kunnallisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän kanssa tasavertaisessa asemassa.

Reformi pähkinänkuoressa

  • Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018

  • Yksi näyttöön perustuva ja osaamisen hankkimistavasta riippumaton tapa suorittaa tutkinto

  • Yksi järjestämislupa, joka kattaa tutkintoon johtavan ammatillisen, oppisopimus- ja työvoimakoulutuksen

  • Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, jota päivitetään tutkinnon suorittamisen aikana, aiemman osaamisen tunnustaminen koulutuksen järjestäjä velvollisuudeksi

  • Yhteiset tutkinnon osat jokaiselle ammatillisen perustutkinnon suorittajalle

  • Työpaikalla tapahtuvat oppiminen koulutus- tai oppisopimuksena, työssäoppiminen poistuu

  • Rahoituksesta puolet tulee opiskelijamäärän sekä puolet suoritusten ja vaikuttavuuden mukaan